Kiekkoasiantuntijalta kova väite Leijonien aliarvostetusta aseesta MM-kisoissa – ”Aivan valtava merkitys”
Jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen vakuuttaa SuomiKiekolle EHT-turnausten olevan paljon ajateltua tärkeämpiä Suomen MM-menestyksen kannalta.
Ympäri Eurooppaa pelattavat EHT-turnaukset saavat yleensä varsin vähän huomiota jopa kiekkohullun suomalaisen kiekkokansan keskuudessa.
Turnauksia väheksytään ajoittain merkityksettöminä harjoituspeleinä. Kiekkotuntijoiden mukaan kyse onkin kuitenkin nimen omaan harjoituksesta, joskin erittäin tärkeästä sellaisesta.
Sihvonen muistuttaa EHT-turnausten olevan Leijonille arvokkaita jaksoja rakentaa ja kehittää tulevan kevään MM-joukkuetta.
Kyse on pitkästä valmistautumisajasta, jota NHL-pitoisilla ryhmillä ei ole. Mikä merkitys sillä on, että sama joukkue on yhdessä monta viikkoa?
[readmore from=”leijonat”]
– Totta kai sillä on aivan valtava ja ratkaiseva merkitys. Ainakin tälle joukkueelle oli, että oli kuukauden yhdessäololeiri ennen turnausta, Sihvonen korostaa SuomiKiekon haastattelussa.
– EHT:n osalta vaihtelee kovasti. Joskus Karjala-turnauksestakaan ei ole lopullisessa MM-joukkueessa kovin montaa. EHT ei välttämättä liity MM-kisoihin, se riippuu NHL-miesten saatavuuteen. Siellä ajetaan sisään laajemmassa silmänaloissa pelaajia, vihitään ikään kuin uusia pelaajia leijonatouhuun, konkarivalmentaja perustelee kantaansa.
Vaikka EHT-turnausten profiili on ollut matala, on niiden merkitys kotimaisen kansainvälisen kiekkoilun kannalta suuri. Uudet tähtinimet tekevät usein debyyttinsä leijonapaidassa europeleissä.
– EHT on äärimmäisen tärkeä suomalaiselle lätkälle. Toisina kausina se hyödyttää suoraan MM-kisoja, mutta aika usein se on se, missä uudet tulijat saavat tulikasteen. Oikeastaan varmaan melkein kaikki pelaajat ovat saaneet leijonapelaajana tulikasteen EHT:ssä, Sihvonen väittää.
Haastattelu: Jaakko Perttilä, SuomiKiekko
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?