MM-kisat
Kanada – Suomi
Sunnuntai 26.05 klo 21:15

Sunnuntaina jääkiekon MM-kisat huipentuvat. Leijonat näyttivät ns. asiantuntijoille pitkää nenää ja selvittivät tiensä kisojen loppuotteluun. Tämän enempää ei Petsipappakaan olisi voinut olla yössä kisojen alla. Tosin täytyy sanoa, että harvoin sitä on näin mukavaa olla väärässä. Välierässä Venäjä joutui vuorostaan Jukka Jalosen pelitavan koukkuun.

Oli uskomatonta seurata, miten nimimiehillä ladattu venäläissikermä jäi pelissä kiekkoa kontrolloineen Leijonien trappiin. Kevin Lankinen teki pari kolme aivan uskomatonta torjuntaa ja koko pelin ajan viisikkopuolustus oli äärimmäisen kurinalaista. Leijonien kaksi viimeistä ottelua ovat lähtökohdat huomioiden historiallisia koko suomalaisen jääkiekon mittakaavassa – huolimatta siitä miten loppuottelussa käy.

Kanadan pääsy välieriin oli enemmän kuin veitsenterällä. Sen sijaan välierässä Tsekkiä vastaan marginaalit olivat kanadalaisille suosiolliset. Tsekillä ei loppujen lopuksi ollut mitään jakoa kanadalaisia vastaan. Kanada on Leijonia nimekkäämpi, mutta samaa olemme saaneet hokea jo pitempään. Tällä hetkellä ottelun ratkaisu ei tule löytymään nimilistasta, vaan joukkueiden valmiudesta. Siinä Suomi ei tällä hetkellä ole heikoilla.

Vetosuositus

Tehoaako Leijonien tiivis viisikkopeli Kanadaa vastaan? Nyt on pakko uskoa, että kyllä tehoaa. Jääkiekon emämaa on jo kerran tässä turnauksessa kaadettu ja nyt se tehdään toisen kerran. Vetosuositus on Suomi voittaa ottelun (60 min) kertoimella 3,45. NYT HUUDETAAN!

Lunasta paras tarjous in kautta!

Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Kanada – Suomi ja kohteeseen veto ”Suomi voittaa ottelun (60 min)”. Jos Suomi voittaa ottelun varsinaisella peliajalla, saat 345 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos varsinainen peliaika päättyy tasan tai Kanada voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.

Lyö riskitön 100€ veto näin:

  1. Avaa pelitili ja tee talletus.
  2. Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
  3. Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Lunasta 200% talletusbonus näin:

1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!

TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen!

Lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Bundesligan, Serie A:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä.

[inline-text-ad text=”Katso MM-kisat suorana” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]