Helsingin Sanomat kirjoitti Suomen kansallissankari Marko Anttilasta ja maamme kenties puhutuimmasta kiekkokunnasta, Pirkanmaan maakunnassa sijaitsevasta Lempäälästä mielenkiintoisen jutun.

Sieltä, Anttilan kotikonnuilta, tulee tarinaa nyt isosti.

Kuten Suomen kansa tietää, on MM-finaalissa kaksi maalia Kanadan reppuun iskenyt Anttila nyt valtavissa mitoissa: 203 senttiä ja 105 kiloa.

Iso koko näkyi omalla tavallaan jo nuoruudessa.

Lukiossa Anttilalle psykologiaa ja uskontoa opettanut Sari Haavisto muisteli Anttilan ja silloisen rehtori Matti Holkerin kohtaamista HS:n jutussa.

– Siihen aikaan oli tapana, että lihapullissa ja muissa luki kappalemäärä, paljonko sai ottaa. Matti kuiskasi Markolle, että ”sun ei tarvi välittää”, Haavisto kertoi.

Kasvava nuori tarvitsee ravintoa.

Jo ennen lukiovuosia Anttilaa opettanut Olli-Pekka Rantanen sanoi, ettei tuore maailmanmestari ollut ottanut ala-asteella pituusharppaustaan. Tästäkin mielessä on hauska muisto.

– Marko oli aika pieni poika silloin. Kasvupyrähdys on varmaan tullut siinä yläasteen aikana. Muistan, että Marko pelasi jo silloin D-juniorina Ilveksessä. Muistelen, että oli puhetta, kun on niin pienikokoinen, niin ei oikein pärjää siellä mukana.

– Sitten palasi kaksimetrisenä A-junnuna. Sitten riitti koko jo.