Ylivoimaa! Aleksander Barkov dominoi NHL:n kevään pistepörssiä huimasti – kausi päättyi silti raskaaseen pettymykseen: ”Turhauttaa”

Kautensa päättänyt Aleksander Barkov oli yksi NHL:n kuumimmista suomalaisnimistä läpi runkosarjan. Hyökkääjä paineli pudotuspeleistä karsiutuneessa joukkueessa vakuuttavat pinnat 35+61=96.
Esimerkiksi 15. helmikuuta alkaen sentteri on koko sarjan tehokkain. Tuon ajan 26 ottelun saldoksi jäi 16+27=43. Helmikuun puolivälistä alkaen hän oli NHL:n tehokkain pelaaja. 43 pistettä on kolme pinnaa enemmän kuin joukkuekaveri Jonathan Huberdeaulla.
– Hänen kautensa on ollut upea. Hän on loistava pelaaja, joka ansaitsee kaiken menestyksen, toinen joukkuetoveri Mike Hoffman ylisti NHL.comin suomenkielisen sivuston mukaan.
Barkov itse on tullut tutuksi armottomana joukkuepelaaja, joka tuulettelee esimerkiksi maalejaan harvoin. Nytkään oma huikea tehoilu ei paljoa näytä lämmittävän.
– Turhauttaa, ettei tämä joukkue päässyt mukaan. Olisimme todella ansainneet sen. Meidän olisi pitänyt olla pudotuspeleissä. Pienillä korjausliikkeillä onnistumme siinä. Tiedämme, että meillä on todella hyvä joukkue, Barkov sanoi.
Panthers-leiriin paistaa aurinko himmeästi, kun joukkue oli kuitenkin ihan uskottava pelote tällä kaudella. Florida jäi jatkopaikoista lopulta 12 pisteen päähän.
Joukkueessa peräti kolme pelaajaa ylsi vähintään 30 maaliin.
– Merkkipaalut ovat hienoja, mutta kauden päättymisen käsittäminen on rankkaa. Tässä oli paljon hyvää, mutta pudotuspelien ulkopuolelle jääminen on pettymys, sunnuntaina monoa saanut päävalmentaja Bob Boughner mietti aiemmin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- Niilo Halonen löysi uuden seuran
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Leijonat-sentteri Juho Lammikko solmi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen!
- Brad Marchand teki uskomattoman tempun – samaan yltänyt vain Mario Lemieux
- Florida voiton päässä mestaruudesta – suomalaiset piinasivat Edmontonia
- Edmonton-valmennukselta kova ratkaisu – Kasperi Kapaselle kävi kova kohtalo
- Muuttoliike länsinaapurista jatkuu! AL: Tapparalle uusi ruotsalaisvahvistus
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä