Ura rajussa laskussa? Winnipeg Jetsin organisaatiosta kenkää saanut pelaaja palaa kotimaahansa
Viime syksynä NHL-joukkue Winnipeg Jetsin organisaatiosta nelikakkosta saanut Dennis Everberg jatkaa uraansa SHL:ssä ja Röglessä, seuran nettisivuilla kirjoitettiin. Hyökkääjä palaa kotimaahansa pelattuaan viimeisimpänä NLA-joukkue Zugissa.
Viime heinäkuussa NHL-sopimuksen kirjoittanut ruotsalainen pelasi AHL:ssä Manitoba Moosen paidassa 11 ottelua tehoin 0+1=1. NLA:n 31 runkosarjan pelissä hän summasi tehot 12+16=28. Kymmenessä pudotuspelimittelössä syntyivät tehot 4+4=8.
SHL:ssä Rögle ylsi pudotuspelien avauskierrokselle. Siellä joukkueen tie kuitenkin nousi pystyyn heti kahdella peräkkäisellä tappiolla.
– Olen seurannut Rögleä kauan ja olen ollut läheisissä yhteyksissä joukkueeseen. Seurassa tapahtuu monia hyviä asioita.
Röglen alku päättyneellä kaudella oli katastrofaalimainen. Syksyn 11 ensimmäisestä ottelusta se voitti vain kaksi.
– Joukkue meni pudotuspeleihin tällä kaudella painajaismaisesta alusta huolimatta, paluumuuttaja muistutti.
Sävelet tulevaan ovat selvät.
– Pelaan jääkiekkoa voittaakseni, vihaan häviämistä.
Everberg on pelannut aikoinaan NHL:ssä 70 ottelua. Siellä ura ei kuitenkaan ole lähtenyt liitoon missään vaiheessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!