NHL-runkosarjaa lähes historiallisella tavalla tällä kaudella dominoineen Tampa Bay Lightningin pelaajat kokivat kauhunhetkiä viime viikolla joukkueen lennettyä kahden päivän lomalle Miamiin.

Runkosarjavoittonsa jo aikoja sitten varmistanut joukkue oli palaamassa Miamista, jossa pelaajat kävivät parin päivän mittaisella lomalla ladatakseen akkujaan tulevia pudotuspelejään varten.

Joukkuetta kuljettaneen lentokoneen moottori kuitenkin räjähti nousuvaiheessa koneen törmättyä mahdollisesti lintuparveen. NHL:n sisäpiiritoimittaja Bob McKenzien mukaan kone oli pakotettu kääntymään takaisin ja tekemään hätälaskun kentälle, mikä aiheutti luonnollisesti pienimuotoisen paniikin koneen sisällä matkustaneen miljoonamiehistön keskuudessa. Joukkue matkusti lopulta viiden tunnin paluumatkan Tampaan bussikyydillä.

Sensaatiomaisen kauden pelanneesta Lightningista tuli äskettäin vasta kolmas 60 runkosarjavoittoon yhden kauden aikana yltänyt joukkue NHL:n historiassa. Pelottava hässäkkä paluulennolla saattoikin olla joukkueelle Miamin reissun yhdistävin kokemus, joka kantaa sen aina Stanley Cupin voittoon saakka.