Naisten MM-kisoissa uskomaton sudenkuoppa: Sveitsi ei voittanut peliäkään ja teki vain kolme maalia – pääsi silti todella lähelle mitalia
Jääkiekon naisten MM-kisojen sarjajärjestelmä uusiutui täksi vuodeksi niin, että mukaan A-sarjaan otettiin kymmenen maata kahteen viiden joukkueen lohkoon. A-lohko oli nk. ylempi alkulohko ja B-lohko alempi alkulohko.
A:sta kaikki menivät puolivälieriin ja B:stä kolme parasta. Alemman alkulohkon kaksi parasta putosivat B-tasolle.
Tällaisella järjestelmällä pyrittiin tietysti siihen, että maailman ylivoimaiset ykköset Kanada ja USA sekä piskuiset haastajat, kuten Suomi ja Venäjä eivät joutuneet lilliputtien kanssa samaan alkulohkoon.
Sarjajärjestelmä toimi ainakin siinä mielessä, etteivät tasoerot ryöpsähtäneet alkulohkoissa mitenkään valtaviksi. Toisaalta formaatissa on myös käsittämätön sudenkuoppa.
A-lohkon viimeiseksi jäänyt ja puolivälierissä pudonnut Sveitsi hävisi kisoissa kaikki pelinsä maalierolla 3-25. Niin ikään puolivälierissä tippunut Tsekki puolestaan voitti neljä peliä ja hävisi vain yhden – eli puolivälierän.
Sijoitukset mailla menivät kuitenkin nurinkurin: Sveitsi oli lähempänä mitalia viides häviämällä Tsekki kuudes alkulohkopaikkojensa seurauksena.
MM-kisat jatkuvat lauantaina välierillä. Suomi yrittää haastaa Kanadan.
Turnauksen pudotuspelipuu ja tulokset nähtävissä täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!