Naisleijonien luotsi otti kantaa hylättyyn maaliin, raivosi myös IS:lle toisesta todella huolestuttavasta epäkohdasta: ”Pelaajat ja valmentajat tietävät, että tämä on aivan sairasta”

Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen kommentoi ikiajoiksi historiankirjoihin jäävää sunnuntaista MM-finaalia miltei heti sen loputtua ihailtavan neutraalisti.
Hän ei alkanut työntämään lokaa sinänsä kenenkään niskaan, vaan läheni katastrofia vedoten faktoihin. Esimerkiksi Leijonat.comille luotsi sanoi näin:
– Olen nähnyt tilanteen monesti. Jenni Hiirikoski tulee maalivahdin alueelle. Maalivahti torjuu ja pudottaa kiekon. Hän hyppää kiekon perään, jolloin hän hyppää Jennin jalkoihin alueen ulkopuolella.
– Jos he tekisivät tuomarivirheen ja hylkäävät maalin, silloin Jennin tulisi saada jäähy. Tai jos maalivahti saa jäähyn, olen saanut sellaisen tiedon, että maali pitäisi hyväksyä. Mikäli tämä pitää paikkansa, tämä on täydellinen skandaali! Me voitamme mestaruuden – ja sitten emme voitakaan, Mustonen muotoili.
Ottelu huipentui voittomaalikisaan ja lopulta USA:n juhliin. Joukkueelle täytyy antaa kredittiä. Se ei järjestänyt mitään valtavia repeämisiä, vaan pelaajat olivat jään tasalla suhteellisen rauhassa.
– Huomasitteko, kuinka vaisusti jenkit juhlivat. En ole ikinä nähnyt vastaavaa. Täysin kuollut joukkue! Koska he tiesivät, että tämä meni nyt väärinpäin.
Kommunkaatio-ongelmia
Luotsi antoi palaa myös esimerkiksi Ilta-Sanomille toisesta epäkohdasta. Suomalaisenhan olisi pitänyt lentää jatkoerässä pellolle, koska hän tallusteli hetken aikaa jäällä pelin ollessa kesken.
Mustonen ei kuitenkaan lentänyt suihkuun, eikä kyllä hän saanut perusteluita maalin hylkäämisestäkään.
- En saanut heitä enää takaisin luokseni.
- He eivät ilmoita mitään tai suostu koskaan kertomaan mitään. Olen useasti kysynyt ihan rauhallisesti, että voinko esittää kysymyksen. Tuomarit saattavat tulla antamaan varoituksen vaihtojen venyttämisestä. Silloin kun yrittää kysyä toisesta asiasta, päätuomari alkaa huutamaan ”Nou, nou, nou!” ja pakenee.
Tuore hopealuotsi näki kommunikaatio-ongelmat pahoina.
- Pelaajat ja valmentajat tietävät, että tämä on aivan sairasta. Ongelma on tuomarien itsetunto. He eivät kestä normaalia kommunikointia, vaikka täällä on ollut aika rauhallista kisojen aikana. Tuomareita suojellaan, etteivät he joudu paineessa vastaamaan kysymyksiin.
MITÄ SÄÄNNÖT SANOVAT TILANTEESTA?
Täysin käsittämätön farssi! Naisleijonien syntymässä olleen maailmanmestaruusmaalin tuomiot monella tapaa vihkoon – näin säännöt sanovat
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue