Liigan välierien tähdistökentät: Tappara – HPK

Liigan pudotuspelien välierät ovat takanapäin, ja neljä jäljellä olevaa joukkuetta valmistautuu kukin tahollaan mitalipeleihin. Suomen mestaruudesta pelaavat Kärpät ja HPK sekä himmeimmistä mitaleista Tappara ja HIFK.
SuomiKiekko-sivusto perkasi semifinaaliparit ja kokosi kummastakin omat tähdistökenttänsä.
Tappara – HPK
Maalivahti: Emil Larmi, HPK
Sarjaa katsoneille tätä valintaa ei tarvitse perustella. Kerho-vahti otti taas isoja torjuntoja ja niskalenkin virkaveli Christian Heljangosta. Esimerkiksi ottelusarjan toiseksi viimeisessä koitoksessa HPK otti ratkaisevan 1-3-vierasjohdon ensimmäisessä erässä, kun Heljanko imuroi kolmesti ja torjui kerran – Larmi oli täysin päinvastaisessa iskussa ratkaisuiden hetkillä.
Vahti muuten oli kakkossyöttäjän sarjan viimeiseksi jääneessä Niclas Luceniuksen osumassa. Kova!
Vasen puolustaja: Ben Blood, Tappara
Runkosarjan hyvän tehoilun jälkeen pistetehtailun hävisi tyystin. Kiikareilla oleva Blood on kuitenkin joukkueessa kuin joukkueessa ärsyttävän tärkeä palanen keväisin. Tekee kaikkea mahdollista rottailua sääntöjen rajamailla. Kuulostaa typerältä, mutta niin se vain menee, että tällaiset agitaattorit ovat keväällä isoja pelaajia. Blood oli Tapparan harvoja onnistujia roolin luomiin odotuksiin nähden semifinaaleissa.
Oikea puolustaja: Petteri Nikkilä, HPK
Jos oli Larmi selvä valinta maalille, niin yhtä helppoa oli myös pistepörssin voittajan nappaaminen oikean pakin paikalle. Läpimurtokauttaan pelaava ja näillä otteilla rahakkaampiin ympyröihin nopeasti siirtyvä pakki loistaa joka puolella.
Pisteet 4+8=12 ja tehotilasto +8 kertovat kaiken, mitä pelaajan vireestä pitää tietää. Nikkilä on kovien pelien mies: Maaleja on nyt kasassa yhtä paljon kuin runkosarjassa.
Vasen laitahyökkääjä: Jere Innala, HPK
Reilu parikymppisen hyökkääjän kausi on ollut mieletön tuhkimotarina. Ensimmäisellä liigakaudella Innala iski runkosarjassa viisi pinnaa, sitä seuraavalla 11 ja tällä kaudella jo 45 pistettä. Playoffeissakin on syntynyt jo yhdeksän pistettä.
Ennakkoluuloton ja rohkea taituri pelaa itseään Nikkilän tavoin kirkkaampiin valoihin. Sai kantaa kiitoksena upeasta kaudesta hetken myös kultakypärää Teemu Turusen oltua tovin sivussa.
Keskushyökkääjä: Otto Paajanen, HPK
Kerhon kippari otti ykkösketjun keskellä valtavaa roolia illasta toiseen juuri sillä tavalla, miten C rinnassa pitääkin ottaa. Ei tippaakaan armoa eikä periksi missään päin kaukaloa. Keskimäärin yli 20 minuuttia pelannut hyökkääjä on kuin koko Kerho pienoiskoossa. Hyvyyttä ei punnita pisteissä.
Oikea laitahyökkääjä: Kristian Kuusela, Tappara
Kuuselan paukuista jäi ehkä osa piippuun, mutta konkari osoitti taas sen, miksi hänellä on päässään kultakypärä. Onhan se jo nähty, että oli vastustaja mikä hyvänsä, on Kuusela aina pelote.
Ykkösketjun laituri nousi muuten kaikkien aikojen pistelingoksi pudotuspeleissä. Saldo on nyt kunnioitettava 46+70=116. Hattu päästä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Nyt jysähti – Jevgeni Kuznetsov tekemässä paluun NHL:ään!