Liiga
Kärpät – HIFK

Keskiviikko 03.04. klo 18:30

Liigan välierät alkavat ja Kärpät – HIFK sarjassa on jo keskusteltu kovasti ottelusarjan aikatauluista. Helsingin jäähallissa kilpaillaan 12-13.4. muodostelmaluistelun MM-kisat, jolloin alkuperäisessä ohjelmassa ollut HIFK:n kotipeli 11.4 on jouduttu siirtämään. Niinpä välierän pelitahti on aluksi melkoisen tiukka, kun joukkueet kohtaavat kolme kertaa neljän päivän aikana.

Kärpät – numeroita tiukemmat puolivälierät

Kärpät meni lopulta otteluvoitoin 4-0 välieriin. Ilves tarjosi kuitenkin miehekkään vastuksen ja paikka paikoin Kärpät sai tehdä hiki hatussa töitä voittojensa eteen. Nätistä lopputulemasta huolimatta Kärpät ei vaikuta tänä keväänä voittamattomalta. Mikko Mannerin nipussa on toki supertähtensä, mutta ei materiaali ole loppujen lopuksi niin leveä kuin äkkiseltään kuvittelisi.

On selvää, että ykköskentältä Jussi Jokinen – Nicklas Lasu – Ville Leskinen odotetaan tehoja, mutta laadukkasta ja alati parantavaa HIFK:ta vastaan Kärppien on onnistuttava laajalla rintamalla. Tämä korostuu sarjan edetessä, kun kuormitus kasvaa kasvamistaan. Tässä ottelussa Oskari Osala on vielä pelikiellossa.

HIFK – minimitavoite saavutettu

Lataus on huipussaan. HIFK on sytyttävä vastus Kärpille ja varmasti syttyy itsekin mestarisuosikin kohtaamisesta. Jarno Pikkarainen oli silminnähden helpottunut kovan Pelicans -sarjan kääntämisestä voitolliseksi ja kauden minimitavoitteen voi sanoa olevan saavutettu. Myös HIFKille jäi useampi päivä lepoaikaa, vaikka se Kärppiä enemmän joutuikin urakoimaan puolivälierissä.

Maalivahtipuolella Atte Engren on huippuvedossa (kuten myös kollegansa Veini Vehviläinen). Erik Thorell – Juhani Tyrväinen – Joonas Rask jatkanee HIFKin syömähampaana, mutta joukkueella on neljä hyvin roolitettua ketjua. Materiaalin leveydessä se ei Petsipapan mielestä ihmeemmin Kärpille häviä ja pelitasollisesti joukkueen suunta on ylöspäin.

Vetosuositus

Ensimmäinen ottelu on sarjassa suunnannäyttäjä ja ehkä myös yllätyksille alttiimpi. Kärpät on kiistaton suosikki, mutta vetomarkkinat ovat painaneet sen liiankin pohjille ja tässä Petsipappa on eri mieltä. Vetosuositus on siis HIFK voittaa ottelun (jatkoaika mukaan lukien) kertoimella 3,38.

Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:

1. Siirry ille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja tee talletus.
3. Lyö veto otteluun Kärpät – HIFK ja kohteeseen veto HIFK voittaa ottelun (jatkoaika mukaanlukien) kertoimella 3,38. Jos HIFK voittaa ottelun, saat 338 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Kärpät voittaa ottelun, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Lisätietoa:

Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.