Uuden tähtisentterin vaikutus näkyy välittömästi: Winnipeg Jetsillä jälleen kaksi tulivoimaista kärkiketjua!
Winnipeg Jets hankki viimein itselleen uskottavan kakkosketjun sentterin NHL:n siirtotakarajalla, kun joukkue nappasi riveihinsä todella isokokoisen Kevin Hayesin New York Rangersistä.
Samalla kun kuudessa ottelussa tehot 2+3 iskeneen Hayesin tulo avaa aiemmin ketjusta toiseen heitellylle Patrik Laineelle tontin joukkueen ykkösnyrkistä, on tuore Rangers-vahvistus löytänyt yhteisen kemian kahden nopean laitahyökkääjänsä, Kyle Connorin ja Nikolaj Ehlersin kanssa.
Nyt nähdyn perusteella Connor ja Ehlers olisi kuulunut istuttaa yhteen jo aikaa sitten. Esteenä tälle on ollut lähinnä puolustusvoimaisen sentterin puuttuminen. 196-senttisen Hayesin tulo pikakiitureiden väliin luo turvaa puolustussuuntaan antaen hyökkäyspäässä viihtyvän laiturikaksikon keskittyä vapaammin siihen mitä he osaavat – mellastamiseen vastustajan puolustusalueella.
Winnipeg onkin Hayesin tulon myötä todella vaikea voitettava loppukaudella. Siinä missä aiemmin vastustajille riitti pelkkä Mark Scheifelen ja Blake Wheelerin johtaman ykköskentän pysäyttäminen, joutuvathan ne nyt keskittymään kahden tulivoimaisen hyökkäysketjun pysäyttämiseen aiemman yhden sijaan.
Patrik Laineelle tämä tietää astetta helpompaa ruutua kahden joukkueen suurimman taiturin – Scheifelen ja Wheelerin – rinnalla. Tämän kaksikon jos kenen luulisi löytävän syötöillään Laineen mailanlavan, sikäli mikäli suomalainen onnistuu pelaamaan itsensä vapaaksi.
Winnipegissä on jälleen kaikki eväät pitkälle pudotuspelikeväälle!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!