SaiPa – Ilves: ylireagointia vetomarkkinoilla

Liiga
SaiPa – Ilves
Sunnuntai 17.03. klo 17:00
Pudotuspelien ensimmäinen kierros jatkuu sunnuntaina toisilla otteluilla ja luonnollisesti molemmat ottelut ovat jo katkolla. Raumalla Lukko oli vetosuosituksemme mukaisesti selkeästi Jyppiä parempi lauantaina, mutta Hakametsässä Ilves ja SaiPa tarvitsivat jatkoajan paremmuutensa selvittämiseksi. Ottelun ja joukkueiden marginaalit ovat todella pieniä ja siksi kerroinasettelu sunnuntain otteluun herättää pelihaluja.
Kaksijakoinen ensimmäinen ottelu
SaiPa piti ensimmäisessä ottelussa Ilvestä sillassa ottelun alkupuolen, eikä 0-2 ollut kahden erän jälkeen ollenkaan ansioton tilanne. Kolmannessa erässä Ilves pääsi reilussa minuutissa tasoihin ja jatkoajalla Samuli Vainionpää räjäytti Hakametsän voittomaalillaan. Joka tapauksessa isossa kuvassa ei voi sanoa SaiPan olleen huonompi joukkue.
Otteluiden välillä molemmille joukkueille on tärkeää nollata tilanne ja palautua myös fyysisesti. Joukkue, joka näissä hommissa onnistuu paremmin, on sunnuntaina vahvoilla. SaiPa on tietysti selkä seinää vasten, kun ottelu on Ilvekselle katkolla – mutta on vaikea uskoa, että tämä varsinaisesti heikentää suoritusta.
Kerroinasettelu ja vetosuositus
Markkinoilla Ilveksen niukkaa voittoa on arvotettu hyvinkin reilusti, sillä SaiPa on buukattu otteluun todella niukaksi suosikiksi. Voikin miettiä, näyttäisivätkö kertoimet toisenlaisilta jos SaiPa olisi jatkoajalla onnistunut maalinteossa – tai ei olisi päästänyt Ilvestä varsinaisella peliajalla tasoihin?
Jossittelu ei sinällään ole hedelmällistä, mutta aikaisemman analyysin ja nyt nähdyn perusteella SaiPaa on pidettävä kotonaan hieman kertoimia reilumpana suosikkina tähän otteluun. Siispä vetosuosituksena on SaiPa voittaa ottelun varsinaisella peliajalla – kertoimella 2,28.
Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:
1. Siirry ille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja tee talletus.
3. Lyö veto otteluun SaiPa – Ilves ja kohteeseen veto SaiPa voittaa ottelun varsinaisella peliajalla kertoimella 2,28. Jos SaiPa voittaa ottelun, saat 228 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelun varsinainen peliaika päättyy tasan tai Ilves voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).
Lisätietoa:
Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue