Liigan runkosarjan arvosanat: Tässä ovat TOP 5 -riman ylittäneet puolustajat

Liigan runkosarja on viimein tullut päätökseensä. 60 otteluun mahtui jälleen runsaasti mielenkiintoisia käänteitä, läpimurron tehneitä pelaajia ja odotukset alittaneita pelureita. SuomiKiekko-sivusto päätti rankata pudotuspelejä odotellessa kiekkoilijat molemmista ääripäistä.
Tässä artikkelissa keskitymme odotukset ylittäneisiin puolustajiin. Arvioissamme kiinnitimme huomiota rooliin, johon pelaaja hankittiin, sekä tehtyyn tulokseen.
5. Ben Blood, Tappara
Pelicansissa Bloodin rooli oli lähinnä hämmentää ja toimia poliisina. Tapparassa puolustaja on kuitenkin saanut pelata kiekolla sekä tehdä ratkaisuja myös hyökkäyspäässä. Se on tosiaan kannattanut, ja jenkki painoi runkosarjassa tehot 4+14=18. Tehotilaston lukema +15 oli kirvesrinnoissa toiseksi paras.
4. Oskari Laaksonen, Ilves
Nuorten maailmanmestaruus, maajoukkueeseen murtautuminen ja esimerkiksi tällaiset sekoilut takana. Kuten videoklippi ja sittemmin nähdyt otteet todistavat, otti pakki yhden runkosarjakauden aikana uskomattomia harppauksia eteenpäin. Tehot 3+21=24 sekä joukkueen kuudenneksi suurin laukaisumäärä (173) kertovat siitä, että nuori on kasvamassa todella potentiaaliseksi hyökkääväksi puolustajaksi.
3. Tony Sund, Sport
Kaudella jopa Liigan kuukauden pelaajaksi valittu Sund summasi tehot 8+27=35, jotka herättivät isompienkin liigajoukkueiden mielenkiinnon. Sundin yksi vahvuuksista on se, että hän osaa sopeutua ruutuun kuin ruutuun nähtävästi todella passelisti. Pedersören suuruus pelasi vielä kaudella 2014-15 kakkosdivisioonaa. Sport-pakki on ottanut sittemmin harppauksia eteenpäin pelin oikeastaan jokaisella osa-alueella.
2. Petteri Nikkilä, HPK
Huh, mitä tuhoa hyökkäyspäässä! Nikkilän uran aiempi piste-ennätys oli mallia 4+14=18, mutta nyt se näyttää lukemia 4+38=42. Vaikka puolustajan rooli korostui hyökkäyspäässä pakiksi poikkeuksellisen paljon, hoitui rooli myös omassa päässä. Tehotilaston lukema +10 oli HPK:n sisäisen pörssin paras. Kaikkiaan monivaltainen ja haluttu paketti.
1. Oliwer Kaski, Pelicans
Liigapakkien herra ja hidalgo – ansaitusti. HIFK:ssa Kasken potentiaalia ei saatu irti, mutta Pelicansissa tilanne on toinen. Maajoukkueeseen murtautunut puolustaja on lahtelaisten kiekollisimpia pelaajia ja suurimpia pelotteita viivassa. Kasken kiekon käsittely, puolustaminen ja hyökkäysten avaaminen sekä hedelmälliset ratkaisut ympäri kaukalon ovat olleet maailmanluokkaa. Pelaajaa, joka nakutti pakin paikalta uskomattomat pinnat 19+32=52, ei voi liikaa hehkuttaa.
Miettikääpä sitä, että Kasken läpimurto on tapahtunut käytännössä seitsemän kuukauden aikana.
Valinnat: Miska Miettinen ja Toni Tuomala
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!