Liiga-luotsi ylistää nuorta joukkuettaan – ”Kukaan ei olisi uskonut…”

© Kuva: Juha Tamminen

Lukko on onnistunut erinomaisesti viime kauden päätteeksi aloittamassaan joukkueensa ikärakenteen nuorentamisessa.

Kun raumalaisilla on runkosarjaa jäljellä vielä neljä ottelua, taistelee se edelleen tiukasti pääsystä kuuden parhaan joukkoon.

Lukko majailee tällä hetkellä seitsemäntenä, mutta kuudes sija on ainoastaan kahden pisteen päässä.

Joukkueen onnistuminen tulee täysin uuteen valoon, kun ottaa huomioon seikan, että peräti 11 pelaajaa on pelannut ensimmäiset Liiga-ottelunsa tällä kaudella, ja monelle kausi on myös ensimäinen isossa roolissa.

– Meidän suurin vahvuutemme on ollut työnteon nöyryys ja se, että pelaamme ”all in” illasta toiseen, toteaa Lukon päävalmentaja Pekka Virta syitä joukkueen menestykseen seuran nettisivulla ja jatkaa:

– Lähdimme kauteen hieman sekavasta tilanteesta. Tarkoituksena oli kesällä rakentaa joukkue valmiiksi, mutta tiettyjen pelaajien kohdalla jäimme odottamaan miten tilanteet ratkeavat ja kuinka paljon meillä on sen jälkeen käytettävissä olevaa resurssia joukkueen rakentamiseen.

Moni raumalaisseuran pelaajista onkin yllättänyt kiekkofanit.

– Kukaan ei olisi uskonut, että esimerkiksi Justin Danforth, Ville Heinola tai Tarmo Reunanen ovat niitä pelaajia, jotka lyövät noin läpi ja vapauttavat paljon energiaa pelaamiseen, Virta hehkuttaa.

Kokenut valmentaja tunnetaan suorapuheisena piiskurina, mutta toteaa itse iän tuoneen tyyliin myös perspektiiviä.

– Kun puhutaan pelaajista pitää välittää niin paljon, että niille voi myös sanoa suoraan. Välillä petytään ja välillä tuetaan. Pelaaja ei välitä kuinka paljon valmentaja tietää ennen kuin tietää kuinka paljon valmentaja välittää, Virta filosofoi.