KalPa tiedotti sopimuksista – nuorten MM-mitalisti ja NHL-varaus kirkkaimpana tähtenä
Kuva: Juha Tamminen
Liigan runkosarjaan kuluvalla kaudella jäänyt KalPa tiedotti muun muassa Twitter-tilillään kolmesta jatkosopimuksesta. Arkistokuvassa oleva Joni Ikonen, Henri Knuutinen ja Valtteri Parikka jatkavat kuopiolaisleirissä myös tulevaisuudessa.
Ikosen pahvi kattaa ensi kauden ja Knuutisen kaksi seuraavaa sesonkia. Parikan lappu pitää sisällään sopimuksen ensi talvesta ja lisäksi siinä on optio kaudesta 2020-21.
Espoolaislähtöinen Ikonen on nimistä suurin. Hän on Montreal Canadiensin kesän 2017 kakkoskierroksen varaus numerolla 58 ja alle 18-vuotiaiden MM-hopeamitalisti. Hyökkääjä pelasi KalPan sotisovassa talvella vain 13 ottelua suhteellisen tehokkaasti – 5+5=10.
Parikymppinen ja lähes kaksimetrinen kiuruveteläinen Knuutinen pelasi tällä kaudella KalPan edustusjoukkueessa ja A-junnuissa sekä Mestiksen IPK:ssa. Liigapeleissä hän iski tehot 1+5=6.
Myös Parikka pelasi sekä Liigaa että Mestistä Kuopiossa ja Iisalmessa. Järvenpäästä lähtöisin oleva pelaaja teki KalPassa tehot 2+1=3.
– Kaikki kolme jatkosopimusta ovat hyvää jatkumoa joukkueen rungon kasassa pitämiselle. Nämä kaikki pelaajat ovat vielä siinä iässä, että he ovat menossa parhaita kausiaan kohti ja kehittyvät pelaajina koko ajan, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman sanoi.
– Strategiamme on tuottaa sekä kehittää tähdet itse ja Liigan mittakaavassa näillä pelaajilla on potentiaalia ottaa vielä isojakin kehitysaskeleita pelaajina eteenpäin.
SOPIMUSUUTISIA!
Joni Ikonen, Henri Knuutinen ja Valtteri Parikka jatkavat KalPassa ensi kaudella!
Ikonen, vuoden jatkosopimus
Knuutinen, kahden vuoden jatkosopimus
Parikka, vuoden jatkosopimus + optio kaudesta 2020-2021
Lue
bit.ly/Sopimusuutinen…
#KalPa #Liiga
Joni Ikonen, Henri Knuutinen ja Valtteri Parikka jatkavat KalPassa ensi kaudella!
Lue
#KalPa #Liiga
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta


