Ohhoh! KHL:ssä maalinteossa onnistunut suomalaispakki historiallisen kovassa pistetahdissa – uran ennätyslukemat jo kasassa
KHL:ssä toista kauttaan pelaavaa suomalaispuolustaja Jyrki Jokipakkaa ei ole urallaan totuttu tuntemaan varsinaisena maalipyssynä.
Ennen itäliigaan tuloaan hän pelasi NHL:ssä yhteensä 150 kamppailua, joissa verkko heilui ainoastaan kolmesti.
Tällä kaudella 27-vuotias Jokipakka on kuitenkin äitynyt omalla mittapuullaan ennätykselliseen maalitehtailuun.
Sunnuntaina HK Sotshia edustava pakki iski joukkueensa avausmaalin sen ottaessa tärkeän 3-1-vierasvoiton Dinamo Minskistä.
Jokipakka on summannut tällä kaudella pelaamissaan 58 ottelussa 24 (10+14) tehopistettä.
Kyseinen pinnamäärä on miehen koko kiekkouran ennätys, sillä Eliteprospects-tilastosivun mukaan vastaavanlainen piste- tai maalitehtailu ei ole Ilves-kasvatilta onnistunut edes juniori-ikäisenä.
Sivuston listaus alkaa aina C-juniorista lähtien ja parhaimmillaan Jokipakka on onnistunut ennen tätä sesonkia iskemään yhdeksän maalia pelatessaan Liigaa Ilves-paidassa kaudella 2011-12.
Aiempi piste-ennätys on puolestaan AHL:n Texas Starsista 2013-14, joilloin saldo oli 21 (5+16) tehopistettä.
Sotshilla on runkosarjaa jäljellä vielä kaksi ottelua ja se on kiinni pudotuspelipaikassa, joten Jokipakalla riittää vielä aikaa parannella tuoretta ennätystään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona