Muistatko? Olli Lindholm oli kova kiekkomies – nämä tuovat kylmät väreet pintaan
Maanantain ja tiistain välisenä yönä menehtynyt Yö-yhtyeen keulakuva Olli Lindholm oli kova jääkiekkomies. Hän oli isosti mukana esimerkiksi kauden 2012-13 lopulla, jolloin porilaisjoukkue voitti sensaatiomaisen Suomen mestaruuden.
Jo nuorena musiikkiuransa aloittanut Lindholm aiheutti kylmiä väreitä taatusti monella eri tapaa.
Tässä on ote tähden Maamme-laulun esittämisestä ennen kauden 2012-13 viimeistä ottelua, jossa Ässät kruunasi kautensa mestaruuteen.
Laulaja myönsi aikoinaan, että esiintyminen finaalissa jännitti kovasti. Silloinen porilaisluotsi Karri Kivi oli hänelle läheinen.
– Koin sen niin henkilökohtaisena juttuna, sillä Ässien päävalmentaja Karri Kivi on paras kaverini. En pystynyt katsomaan Karria päin esityksen aikana, laulaja oli sanonut mm. Iltalehden mukaan.
Näin Lindholm lauloi Ässien sensaatiomaisen Suomen mestaruuden jälkeisissä juhlissa keväällä 2013.
Lindholm tunnusti väriä aikoinaan värjäämällä hiuksensa punaiseksi. Hän on myös yksi porilaisten Patasydän-maalilaulun esittäjistä.
LUE MYÖS:
Porin Ässät muistaa yllättäen menehtynyttä Olli Lindholmia: ”Tunnettiin suurena Patasydämenä”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!