Hurja arvio lähes kielitaidottomasta Liiga-tähdestä – ”Hän on valmis NHL-pelaaja”
Kuva: Juha Tamminen
Pelicans osui melkoiseen kultasuoneen pestattuaan täksi kaudeksi riveihinsä taitavan tshekkihyökkääjä Hynek Zohornan.
Pitkin sesonkia lahtelaisjoukkueen kantaviin voimiin kuulunut Zohorna on summannut 45 ottelussa hienot tehot 14+25=39.
Helmikuun alun Ruotsin EHT-turnauksessa ikävästi loukkaantunut Zohorna on tehnyt suuren vaikutuksen Pelicansin valmennusjohtoon, sekä joukkuetovereihinsa.
Pelicansin päävalmentaja Ville Nieminen kehuu suojattiaan vuolaasti.
– Hän johtaa esimerkillään. Äärimmäisen kova tekemään töitä ja kantaa ison vastuun puolustuspäähän. Vertaisin häntä Ville Vahalahteen, Nieminen ylistää Zohornaa joukkueen nettisivulla.
Seura-ikoni ja joukkueen valmentaja Pasi Nurminen täräyttää pöytään vielä rajumman ennustuksen.
– Hän on valmis NHL-pelaaja, Nurminen lataa ja Nieminen komppaa:
– Kyllä. Kehityskaari on niin korkealla, että siellä on NHL-potentiaalia ja olisi melko nopeastikin valmis NHL-tasolle.
Mahdollinen rapakon taakse siirtyminen olisi melkoista etenemistä uralla, sillä hyvin vajavaisesti englantia puhuva Zohorna pelaa parhaillaan, 28-vuotiaana, vasta ensimmäistä kauttaan kotimaansa ulkopuolella.
Ruotsin EHT:llä tullut loukkaantuminen estää miehen pelit vielä toistaiseksi, mutta viimeisten tietojen mukaan Zohorna on palaamassa Pelicans-kokoonpanoon viimeistään pudotuspeleihin mennessä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut