Älykästä toimintaa vai hätävarjelun liioittelua? Vantaan Sanomat: Kaupungin kentillä yllättävä kohtalo
Vantaan Sanomat kirjoitti artikkelissaan varsin yllättävän kuuloisesta tapauksesta. Aviisin erään jutun mukaan Vantaan kaupunki ei enää tuo jääkiekkomaaleja kaupungin jäädyttämille puistokentille. Tämän tempauksen takana ovat turvallisuusmääräykset.
Nyt kunnossapitopäällikkö Jyrki Vättö oli avannut uuden käytännön taustaa lehdelle.
- Meille on tullut palautetta, että pienet lapset ja heidän vanhempansa kokevat pelit pelottaviksi, kun kentillä luistellaan vauhdikkaasti.
Voisi kuvitella, että esimerkiksi puistoihin jäädytettävät luistelualueet houkuttelisivat etenkin nuorempia pelaajia mukanaan nimenomaan matalamman kynnyksen takia. Kaukaloissahan nuoremmat mahtavat kokea olonsa ”pelokkaaksi” vanhempien pelaajien seurassa.
Lehden aiemman jutun mukaan kaupunki kuitenkin ilmoitti, ettei ”jääkiekkoilu sovi puistojen luistelualueille”.
- Maaliinhan on kiva kohottaa palloa tai kiekkoa, mikä voi aiheuttaa vaaraa muille.
Vättö myönsi, että joku voi ajatella tempauksen hätävarjelun liioitteluna.
– Mutta jos jotain sattuu, niin kyllähän se kaupungin vastuulle kaatuu. Määräykset tiukentuvat koko ajan ja vastuu tuntuu olevan hallinnoitsijalla.
Tapaus kuulostaa kaikkinensa kummalliselta. Sehän nyt on aivan selvää, että vahinko voi pahimmassa tapauksessa sattua ihan millä kentällä hyvänsä. Kun kentiltä kielletään esimerkin kaltaisesti maalit, vaikuttanee se muihin jäihin kenties tungoksena.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!