Twitter-päivityksessä virhe – liigajoukkue kuittasi erheen huvittavasti: ”Haetaan erilaista lähestymiskulmaa”
Ilves ja nousukuntoinen JYP muodostavat Liigan ”back-to-back” -viikonlopun yhden otteluparin. Kuten asiaan kuuluu, heitti tamperelaisjoukkue ennen perjantain kohtaamista mm. Twitter-tililleen postauksen pelistä.
– Edessä ”selästä-selkään”-ottelut JYPiä vastaan. Ilves tänään Hippoksella kuskin paikalla klo 17 alkaen.
Statuksessa pieleen meni se, että tosiasiassa kohtaaminen alkaa vasta kello 18.30. Eräs tarkkasilmäinen tarttuikin tähän.
– Hyvissä ajoin on, kun jo klo 17.00. Ettei vaan tulisi väsy ennen pelin alkua, klo 18.30.
Ilveksestä vastattiin kommentoijan twiittiin todellakin huumorilla. Liekö joukkue vedonnut aiempiin peleihinsä, joiden alut ovat olleet yhtä tervanjuontia tupsukorvien näkökulmasta.
Edellisessä kamppailussa HIFK johti toisella tauolla 4-2, viime viikonloppuna puolestaan Lukko oli hurjastellut kahden ensimmäisen kaksikymppisen aikana 3-1-johtoon. Sitä ennen Kärpät painoi pelkästään avauserässä tauluun 3-0-numerot.
– Aika monta matsia aloitettu viime aikoina 1,5h myöhässä, joten haetaan hieman erilaista lähestymiskulmaa tälle viikonlopulle, Ilveksen tililtä ladattiin.
Huvittavan keskustelun twiitit näet alhaalta tai tästä.
Edessä "selästä-selkään"-ottelut @JYPJyvaskyla vastaan. Ilves tänään Hippoksella kuskin paikalla klo 17 alkaen. 

Liput lauantaille:
bit.ly/2Py4tbr
#Ilves #Liiga
Liput lauantaille:
bit.ly/2Py4tbr
#Ilves #Liiga
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:stä kajahti – jättipalkkainen puolustaja haluaa siirron!
- Jesse Puljujärven kadonnut mitali aiheuttaa spekulaatioita: ”Liian kovaa juhlimista?”
- Vaimolta rankka paljastus Patrik Laineen vaikeista ajoista: ”Hän luuli kuolevansa”
- Carolina viritteli isoa kaappausta NHL:ssä – tästä syystä tähtivahdin siirto kariutui
- TPS kiinnitti NHL:ään varatun lupauksen: ”Paljon potentiaalia”
- Lassi Lehtisen sopimus purettiin – uusi osoite selvisi välittömästi!
- Lähde: Tämä Edmonton-pelaaja on Mike Babcockin äänekkäin tukija
- Kärpät teki kovan siirtoliikkeen – kokenut maajoukkuehyökkääjä haaviin
- Uusi joukkue – Eero Elo teki yllätysratkaisun!
- Benjamin Rautiainen teki ison paljastuksen: ”Haluan tuoda sen julki”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys