Tärkeä palanen! Häntäpäässä oleva liigajoukkue ja hyökkääjä sopimukseen – ”Yksi parhaita maalineduspelaajia”
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa pudotuspelipaikoista kynsin ja hampain vääntävä KalPa tiedotti nettisivuillaan maanantaina tehneensä hyökkääjä Kai Kantolan, 31, kanssa kautta 2019-20 koskevan jatkosopimuksen.
Hyökkääjä on pelannut kuopiolaismiehistössä syksystä 2017 lähtien. Kanadassa syntynyt, suomalais-yhdysvaltalainen Kantola on pelannut Liigaa yhteensä yhdeksällä kaudella myös Ilveksessä, Bluesissa, KooKoossa ja HIFK:ssa.
Tuoreen jatkosopimuksen rustaaja kuntoutuu joulun pyhien ja uudenvuodenaaton välisenä aikana pelatun Spengler Cupin loukkaantumisestaan. Ennen loukkaantumista Kantola ehti viimeistellä 29 ottelussa tehot 6+13=19.
– Kantola on tärkeä pala meidän ensi kauden joukkuettamme. ’Kaitsu’ pelaa tilanteet loppuun asti ja tuo nuoren joukkueen arkeen arvokasta kokemusta ja esimerkkiä päivittäisestä työstä, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman sanoo.
– Oikealta ampuvana pelaajana hän tuo vaihtoehtoja joukkueen hyökkäyspelaamiseen ja Kantola on yksi Liigan parhaita maalineduspelaajia.
KalPa keikkuu Liigassa 12:ntena, viiden pinnan päässä viimeisestä jatkopaikasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- Lehti: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- NHL:n pudotuspeleissä huima temppu – tässä toisen kierroksen ensimmäinen ottelupari
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut