Suomalaisen kiekon seuraavat timantit? Mestiksessä ällistyttävä suoritus: ”Pelaa aivan mielettömän passin!

Mestiksen runkosarjan voitosta kamppaileva LeKi iski perjantaina suhteellisen näyttävän osuman nuorten tähtiensä Kristian Tanuksen (2000) ja Patrik Puistolan (2001) johdolla vierasottelussa Kiekko-Vantaata vastaan.
Ensiksi mainittu kultakypärä teki ällistyttävän esityön maalin takana suojaten pikkumustaa, ja kun samaan aikaan parhaalle tekosektorille rynninyt Puistola sai kiekon lapaansa, oli loppu pelkkää hehkutusta – täysin ansaitusti.
– Katsokaa nyt näitä nuorukaisia jukoliste! Uskomaton osuma! 18-vuotiaat painavat sellaista näytöstä Vantaalla, että oksat pois! Mestiksen Twitter-tilillä hehkutettiin.
– Tanus pelaa loistavasti, pelaa aivan mielettömän passin! Elisa Viihteen selostaja Mikko Mannonen puolestaan ylisti pyörähdysliikkeen päätteeksi lähtenyttä alustusta.
– Aivan käsittämätön syöttö, hän jatkoi.
Kyseinen kaksikko tuonee iloa joskus tulevaisuudessa muuallekin kuin Lempäälään. LeKissä tällä kaudella 30 ottelussa tehot 13+26=39 kiskonut Tanus on kuulunut nuorten maajoukkueisiin jo pidemmän aikaa ja lisäksi hän on jo alle 18-vuotiaiden maailmanmestari.
Vuotta nuorempi Puistola on myös nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo. Maailmanmestaripakki Pasi Puistolan poika on pelannut jo Liigassa 16 ottelua tehoin 0+1=1, Mestiksen tämän kauden saldo sen sijaan on 15 pelin jälkeen 11+5=16.
Mestiksessä pelataan lauantaina viiden ottelun kierros kello 17 alkaen.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Antti Raanta jätti rahakkaan NHL-sopimuksen pöydälle – paljastaa nyt syyn
- Iso kiinnitys! Colorado Avalanche tiputti merkittävän suomalaisuutisen
- NHL-seurapomolta rohkea arvio nuoresta tähdestään: ”Saattaa olla seurahistorian paras pelaaja”
- Lähde: Olli Palolan uusi joukkue selvisi?
- John Tortorella ärähti Rasmus Ristolaisen kunnosta kesän jäljiltä: ”Ei saanut tehtyä oikeanlaista…”
- Jakub Voracek nimettiin yllätyspestiin!
- NHL:ssä järkyttävä 10-0-murskaus – superlupaus häikäisi: ”Yksi parhaista laukauksista…”
- Jokerit jysäytti uuden sentterihankinnan! Pelasi seurassa viimeksi Liiga-vuosina
- Miro Heiskanen tylyttää: tällä NHL-seuralla on surkein vieraspukuhuone
- Patrik Laine avasi NHL-harjoituskauden komeasti! Uusittu ketju onnistui heti
- Tapparan mestaripuolustaja löysi uuden joukkueen!
- Kärpät romahti jälleen – Lauri Marjamäen potkut lähellä?
- Lähteet: Colorado Avalanche tekemässä nimekkään hankinnan vapailta markkinoilta!
- Lukko teki kovan ratkaisun Tarmo Reunasen suhteen – IS: Nämä sanat syynä tähtipuolustajan ulosajoon!
- Jokerit jysäytti uuden sentterihankinnan! Pelasi seurassa viimeksi Liiga-vuosina
- Legendaarinen NHL-tappelija tekee paluun kaukaloihin 51-vuotiaana – ”Yhä huippukunnossa”
- Lähde: Olli Palolan uusi joukkue selvisi?
- Ismo Lehkosen Liiga-arvio: Mestari-Tapparan hankittava vahvistuksia näille osa-alueille – ”Huutaa kolmea pelaajaa”
- NHL:ssä järkyttävä 10-0-murskaus – superlupaus häikäisi: ”Yksi parhaista laukauksista…”
- Entinen NHL-hyökkääjä kuoli karmeassa onnettomuudessa 29-vuotiaana