Ohhoh! NHL-yllättäjän maaginen vire jatkuu – tällaiseen pystytty edellisen kerran vuosia sitten
David Perron ja sana ”yllättäjä” kuulostavat ehkä jonkun korvaan erikoiselta yhdistelmältä. NHL-uransa St. Louis Bluesissa kaudella 2007-08 aloittanut ja sinne täksi kaudeksi palannut hyökkääjä on kuitenkin siinä mielessä yllättäjä, että hän on vasta lähimenneisyydessä syttynyt entistä kuumempiin liekkeihin.
Viime kaudella pelaaja nakutti ensimmäistä kertaa urallaan 60 pinnan rajan rikki, kun Vegas Golden Knightsin paidassa syntyi tehot 16+50=66. Tuo piste-ennätys voi mennä tällä kaudella taas rikki, jos 30-vuotias kanadalainen jatkaa sitä virettään, jossa hän nyt on.
Laituri viilettää nimittäin nyt jo 11 ottelun pisteputkessa, kun viime yönä 4-1-voittoon päättyneessä Washington Capitals -pelissä syntyi yksi rysä. Perron on jäänyt edellisen kerran pisteittä noin kuukausi sitten.
Hyökkääjä on ensimmäinen Blues-pelaaja sitten syksyn 2013, joka on pystynyt iskemään vähintään pisteen peräti 11 ottelussa putkeen. Alexander Steen pisti paremmaksi noin viisi vuotta sitten loka-marraskuussa hänen yllettyä peräti 13 mittelön putkeen. Sen aikana tehoja syntyi 13+5=18.
Perron puolestaan on kerännyt putkensa aikana pinnat 5+9=14.
LUE TIISTAIYÖN KIERROKSELTA MYÖS:
Uskomaton ”sirkus”! NHL-joukkueet tarjosivat kenties vuoden oudoimman ottelun – suomalaiselta hienot tehot
Mikko Rantanen on peto! Nöyryytti maalillaan yhtä NHL:n parhaista – katso video
- Olli Jokinen vaikeni – Liiga-konkari paljastaa podcastissa, mitä HIFK:ssa tapahtui
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
