NHL:n suomalaissensaatio joutui katsomon puolelle – päävalmentaja paljasti syyn
Tulokaskauttaan pelaava Henri Jokiharju ei mahtunut sunnuntaina Chicago Blackhawksin kokoonpanoon, kun joukkue kukisti Washington Capitalsin maalein 8-5.
19-vuotiaan suomalaisen kohdalla katsomokomennus johtui kuitenkin lepuutuksesta, eikä niinkään siitä, millaisia viime aikojen peliesitykset ovat olleet.
Päävalmentajan Jeremy Colliton kertoi The Athleticin haastattelussa, että hän haluaa antaa nuorille välillä lepoa, eikä kuluttaa heitä puhki. Näin ollen katsomokomennuksia voi tulla jatkossakin.
– Ajattelen, ettei hänen tarvitse pelata jokaista ottelua, kuten ei kenenkään muunkaan. Runkosarjassa on 82 ottelua ja nuorten on vaikeaa pitää tasonsa korkealla jokaisessa ottelussa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että katsomokomennukset johtuisivat siitä. Tämä avaa mahdollisuuden lisäharjoittelulle tai videoiden katsomiseen, joiden avulla voimme jatkaa nuorten kehittämistä, Colliton perusteli ratkaisuaan The Athleticille.
Jokiharju on pelannut tällä kaudella NHL:ssä 36 ottelua, joissa hän on saalistanut komeat 12 syöttöpistettä. Väliajoin suomalainen on ollut jopa joukkueensa parhaimmistoa.
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä