Liigan täydellisen flopin tähtihyökkääjä lähti – näin kirpaisevan oloista siirtoa kommentoitiin
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa pudotuspelien ulkopuolelle jäävä Ässät tiedotti perjantaina nettisivuillaan, että tehohyökkääjä Jarno Kärki siirtyy Sveitsin pääsarjaan. Tällä kaudelle floppijoukkueessa komeat pisteet 17+13=30 iskeneen pelaajan lähtö oli luonnollisesti kirpaisevan oloinen, mutta oikea päätös.
– Palasin Poriin hakemaan uutta kehitysaskelta urallani ja sain sen täällä. On hieno mahdollisuus päästä Sveitsin pääsarjaan pelaamaan ja olen Ässille kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Seuran omana kasvattina ymmärrän myös Ässien tilanteen ja näkisin, että tämä siirto hyödytti molempia osapuolia, Kärki sanoi kiittäen joukkuetta ja faneja.
Myös Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi siirron taustoja.
– Päätöstä helpotti, kun keskustelimme pelaajan kanssa kahden kesken ja hän ilmoitti tulevaisuuden tavoitteekseen ulkomailla pelaamisen. Hän pääsee Sveitsissä hyvään seuraan ja ympäristöön. Lisäksi siirto on taloudellisessa mielessä Ässien kannalta merkittävä.
– Jarno Kärki oli iso pelaaja joukkueessa ja suuri porilainen Patasydän. Tämä ei tietenkään ollut helppo päätös.
Ässien kausi on mennyt totaalisen pipariksi. Ennen perjantain kierrosta se oli kerännyt 41 ottelussa surkeat 39 pinnaa ja vain kahdeksan suoraa voittoa.
LUE LIIGASTA LISÄÄ TUOREIMPIA:
Uuden kultakypärän tehot ällistyttävät – Yle Urheilu: Liigan kriisijoukkueen tehomies lähtee Eurooppaan
Twitter-päivityksessä virhe – liigajoukkue kuittasi erheen huvittavasti: ”Haetaan erilaista lähestymiskulmaa”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!