Liiga: Tuplat Tapparalla – kivikova HPK taipuu
Liiga
Tappara – HPK
Keskiviikko 18.30
HPK taipuu
HPK-fanien pahin painajainen toteutui, kun joukkueen maalivahti Emil Larmi joutui pitkälle sairaslomalle. HPK:lta, eikä keneltäkään muultakaan joukkueelta, löydy Larmin tasoiselle maalivahdille paikkaajaa kakkosveskareiden joukosta. HPK:ta on tietysti vieläkin paha voittaa. Joukkue pelaa aktiivista puolustuspelaamista ja lisäksi on onnistunut viime aikoina myös maalinteossa. Larmin torjuessa jättäisimme tämän vedon muille, nyt yli kahden nousevat tarjoukset kuitenkin kiinnostavat.Tapparan diesel kiihtyy
Mitä pidemmälle kausi kehittyy, sen vaarallisempi on Tappara. Viimeksi se ei tosin mitenkään ylivoimaisesti esiintynyt. 5-2-voittotulos on komea, mutta maalipaikkoja ottelussa oli paljon vähemmän mitä tuloksesta voisi päätellä. Hieman samantyylinen peli nähtiin myös Mikkelissä, Tappara oli paikoissaan tappavan tehokas. Joukkue lähtee varmasti HPK:takin vastaan tiukan puolustuspelin kanssa. Christian Heljanko ei ole aivan sarjan kärkiveskareiden tasoa. HPK:n kärsiessä ykkösmolarin loukkaantumisesta, kääntyy etu kuitenkin tällä kertaa Tapparan puolelle. Saamme yli kahden kertoimia Tapparan voitosta lähes miltä tahansa bookkerilta. Esimerkkinä in kerroin 2,02, josta nappaamme kopin.Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:
1. Siirry ille TÄSTÄ. 2. Avaa pelitili ja tee talletus. 3. Lyö veto otteluun Tappara – HPK ja kohteeseen Tapparan voitto. Jos Tappara voittaa, saat 102 euroa voittoa riskittömän 100 euron vedon avulla. Muussa tapauksessa panos palautuu tilillesi. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Lisätietoa: Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona