Liiga-seura räväytti oikein kunnolla! Kaksi pelaajaa pitkiin jatkosopimuksiin yhdellä kertaa
Kuva: Juha Tamminen
KalPa on solminut jatkosopimukset puolustaja Mikael Seppälän ja hyökkääjä Aleksi Klemetin kanssa. Kummankin pelaajan jatkosopimus kestää aina kevääseen 2021 saakka.
24-vuotias Seppälä on pelannut Liiga-urallaan 141 ottelua KalPan paidassa. Niissä isokokoinen puolustaja on kirjauttanut 22 tehopistettä.
– Seppälä on osoittanut arvonsa joukkueelle nopeasti palattuaan loukkaantumisen jälkeen pelivahvuuteen. Hän on todellinen taistelija ja siten erinomainen esimerkkipelaaja joukkueessa. Seppälä tuo meille erikoisosaamista maalineduspelaamiseen ja hän on myös vahva alivoimapelaaja, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman sanoo seuran kotisivuilla.
Klemetti edustaa seuran junioriosaamista. 19-vuotias hyökkääjä on ottanut tällä kaudella ensi askeleensa Liigassa ja tehnyt 35 ottelussa tehot 2+9.
– Aleksi on ottanut hienosti vakiopaikan Liiga-joukkueen pelaavasta kokoonpanosta ensimmäisellä Liiga-kaudellaan. Hän on todella taitava pelaaja, joka on pystynyt korkeisiin pistemääriin kaikissa juniori-ikäluokissa. Uskomme, että Aleksi tulee kehittymään tulevina vuosina lisää ja siten kasvattamaan rooliaan meillä, Saksman sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”