Liiga-seura kävi ryöstöretkellä: Haaviin Tapparan NHL:ään varattu kiekkolupaus – ”Lahjakas pelaaja”

Rauman Lukko tiedotti keskiviikkona hankkineensa riveihinsä Tapparan puolustajan Miska Kukkosen. Sopimus kattaa tämän loppukauden lisäksi seuraavat kaksi kautta.
18-vuotias lupaus on pelannut tällä kaudella A-junioreiden SM-liigassa 28 ottelua tehopistein 2+6=8.
Kukkonen on Buffalo Sabresin viime kesän viidennen kierroksen 125. varaus.
Rauman Lukon tiedote:
Rauman Lukko on hankkinut puolustukseensa Miska Kukkosen. Sopimus kattaa loppukauden 2018-19 sekä kaksi seuraavaa kautta. 18-vuotias Kukkonen on kiekkoillut alkukauden Tampereen Tapparan organisaatiossa.
– Kyseessä on lahjakas pelaaja, joka on pikkuhiljaa tekemässä läpimurtoaan Liigaan. Hänet on hankittu tänne tulevaisuutta ajatellen. Me uskomme, että hänellä on vahva tulevaisuuden potentiaali, ja näkemyksemme mukaan hän pystyy tekemään tuon läpimurron täällä meillä, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo.
185-senttinen ja 89-kiloinen FoPS-kasvatti on Buffalo Sabresin varaus viime kesän 2018 varaustilaisuudesta. Buffalo varasi Kukkosen 5. kierroksella, tilaisuuden 125. varauksena.
Oikealta laukova puolustaja on pukenut kuluvalla kaudella Tapparan paidan ylleen kolmessa Liiga-ottelussa. Nuorten SM-liigassa Kukkoselle on kertynyt pelejä tällä kaudella 28 ja hän on viimeistellyt niissä tehot 2+6=8. Lisäksi hän on edustanut tällä kaudella KeuPa HT:a yhdessä ja LeKiä yhdessä Mestis-ottelussa.
– Meidän on turha lähteä vielä tässä vaiheessa arvailemaan pelaako hän meillä jo tällä kaudella Liigaa. Otetaan mies nyt ensin tänne, ja mukaan Liiga-joukkueen harjoitusrinkiin, mutta annetaan ajan näyttää pelaako hän nyt tässä vaiheessa A-nuorissa vai pääseekö hän koittamaan jopa Liigassa, Sahlstedt sanoo.
Vuonna 2015 Pohjola-leirin arvokkaimmaksi pelaajaksi sekä tähdistökentälliseen valittu Kukkonen on pelannut yhteensä 21 poikien maaottelua. Vuonna 2016 hän oli Suomen mukana World U-17 Hockey Challengessa sekä Norjan Lillehammerissa järjestetyissä nuorten talviolympialaisissa.
Miska Kukkonen liittyy Rauman Lukon liigajoukkueen harjoitusvahvuuteen jo heti huomenna torstaina.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- Niilo Halonen löysi uuden seuran
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue