KHL:ssä tähdistöviikonloppu – Esa Pirnes muistelee taitokilpailua: ”Kaukalon reunoilta puuttui verkko, joten tutkaan ei voinut laukoa”
Kuva: Ak Bars Kazan
Tammikuu on jääkiekkomaailmassa tähdistöotteluiden aikaa. KHL:n All-Star -ottelu pelataan sunnuntaina, mutta taitokilpailu käydään lauantaina kello 15.00 Suomen aikaa. Viasat Jääkiekko näyttää sen suorana lähetyksenä.
Suomalaisista KHL:n tähdistöottelussa mukana on ollut muun muassa Esa Pirnes, joka osallistui tapahtumaan vuonna 2009.
– Erityisesti paikka jäi mieleen. Punaisella torilla pelattiin. Sellaista miljöötä ei omalla uralla ole ennen sitä tai sen jälkeen ollut, Pirnes muistelee SuomiKiekko-sivustolle.
– Vaikean pelistä ja taitokilpailusta teki huono jää. Rankkarit lauottiin, mutta tutkaan ei voinut lämäreitä laukoa, koska verkko puuttui kaukalon reunoilta. Kilpailu käytiin lopulta niin, että punaviivalta lauottiin ränniin ja katsottiin kuka saa pisimmälle, Pirnes kertoo.
Tatarstanissa tänä vuonna pelattavassa tähdistöottelussa mukana on esimerkiksi Pirneksen tuolloinen joukkuetoveri Sergei Mozjakin.
Suomalaisia taitokiekon ystäviä hellitään tulevana vuonna, sillä tapahtuma pidetään Helsingissä.
– Hieno kokemus ja tapahtuma. Joukkueet olivat tuolloin 2009 Team Jagr ja Team Yashin, joten kovia pelaajia oli paikalla paljon. Mukana oli myös Atlantin pelikavereista Mozjakin, Magnus Johansson sekä päättyneenä vuonna menehtynyt maalivahti Ray Emery, Pirnes muistaa.
KHL:n tähdistöottelu sunnuntaina Viasat Jääkiekko –kanavalla kello 15.00 ja Viaplay-palvelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!