Eihän tässä ole mitään järkeä! Liigan taiturimainen tähti sai taas karua kohtelua – reaktio kertoo paljon
Kuva: Juha Tamminen
”Sitä saa mitä tilaa”, kertoo mm. eräs suomalainen iskelmäkappale. Nyt tuon lauseen osoitti todeksi KooKoon norjalaispakki ja maajoukkueeseen kuuluva Alexander Bonsaksen, joka rusikoi HIFK:n pienikokoista hyökkääjä Iikka Kangasniemeä perjantaina käsittämättömällä tavalla.
Pelaaja asetettiin viikonloppuna väliaikaiseen pelikieltoon, ja esimerkiksi Kouvolan paikallisaviisi Kouvolan Sanomat vahvisti, että tuo tuli tämän ottelun 1-2-maalin jälkeisestä tilanteesta.
– Rangaistukseen johtanut huitominen tapahtui HIFK:n 2-1-johtomaalin jälkeen ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla. Bonsaksenin maila osui jälkitilanteessa maalin tehneen Iikka Kangasniemen päähän, lehti kirjoitti.
Jälkimmäisen linkin takana, joka vie Liigan sivuille, 1-2-maalin koosteessa näkyi HIFK-pelaajan saama ikävä kohtelu. Kun osuma syntyi 19 sekuntia ennen erän loppua, huitoi Bonsaksen Kangasniemeä päähän rumasti. 170-senttinen hyökkääjä kaatui sen voimasta jäähän.
Videolta näkyy hyvin myös se, että HIFK:hon täksi kaudeksi siirtynyt polkukone sai samassa vaihdossa jo aiemmin karua kohtelua. Kun pelikellossa oli aikaa jäljellä 55 sekuntia, antoi Bonsaksen hänelle poikittaista mailaa. Lisäksi kellon näyttäessä aikaa 0.24, norjalaispakki huitaisi Kangasniemeä puolestaan kyynärpäällä naamaan.
Tilanne ”huipentui” KooKoo-pelaajan maalin jälkeiseen temppuun.
– Kyllähän se päivän selvästi päähän osuu, ottelun selostaja totesi.
Kangasniemen reaktio kertoi joko vaihdosta tai viimeisestä sikailusta kaiken oleellisen. Pelaajan kasvoilta oli havaittavissa ärtymys, ja lisäksi hän paineli suoraan vaihtoon penkin päähän pää painuksissa ”heittämättä yläfemmoja” joukkuetovereidensa kanssa.
Helsinkiläisille tällä kaudella tehot 20+13=33 iskenyt pelaajat on saanut erikoista kohtelua osakseen aiemminkin. Syksyllä sikailuun sortui maajoukkueesta tutuksi tullut Kärppien Atte Ohtamaa.
LUE LIIGAN TUOREIMMISTA MYÖS:
No nyt! IL: Liigajoukkueessa tapahtumassa huima muutos – Mestiksen tähtipelaaja korvaamassa olympiakävijän
Mikropizza vai rosolli? Liiga-seuran lämmittelypaitojen kuosit ihmetyttävät
Täh? Tehohyökkääjä loistaa Liigassa pelistä toiseen – maajoukkuekutstusta ei silti tietoakaan
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu