Tappio toisen perään! NHL:n kärkijoukkue uskomattomassa kurimuksessa – ”Meidän on lopetettava se”
NHL:ssä viime vuosina yhdeksi kärkijoukkueeksi mielletty Nashville Predators koki taas sunnuntain vastaisena yönä karun pettymyksen, kun NY Rangers jatkoi sen raastavaa tappioputkea epämiellyttävällä tavalla. Nashville lähti päätöserään 3-2-johtoasemassa, mutta päätössummerin törähdettyä taulu näytti 3-4-tulosta.
– Teimme pelissä tarpeeksi hyviä asioita, pääsimme johtoon. Tyypillisesti olemme hyviä siinä tilanteessa, päävalmentaja Peter Laviolette kummastelee seuran kotisivuilla.
Kesällä 2017 jopa Stanley Cupin finaaleihin yltänyt, mutta niissä Pittsburgh Penguinsille voitoin 2-4 taipunut joukkue on lähestulkoon ”ainutlaatuisessa” kierteessä – negatiivisessa sellaisessa tietysti.
– Tappiot kasaantuvat, ja meidän on lopetettava se, Laviolette tietää kertoa.
– Emme voi hävitä kuutta ottelua peräkkäin, ei koko sarjassa eikä divisioonassamme, Nick Bonino lataa.
Myös jutun kuvassa olevan Kevin Fiala tietää, että joukkue pystyisi parhaimmillaan paljon parempaan.
– Haluamme olla NHL:n huippuporukka. Tiedämme, että voimme olla sitä, ja että meidän täytyy vain suorittaa paremmin.
Kuten Lavioletten alun kommentista ja pelaajien sanomisista voi päätellä, on Preds kaukana normaalista arjesta. Joukkue keikkuu läntisessä konferenssissa viidentenä ikävästä tappioputkesta huolimatta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona