”Selvästi vuosipalkkansa arvoinen” – Kiekkojulkaisu hehkuttaa NHL:ssä faneilta kritiikkiä saanutta suomalalaispuolustajaa
Buffalo Sabresin viime kausien paha kyntäminen NHL:ssä sai monet joukkueen fanit arvostelemaan isoja minuutteja illasta toiseen pelaavaa suomalaispuolustaja Rasmus Ristolaista.
Epäilyksiä heitettiin ilmaan pystyykö Ristolainen olemaan joukkueen takalinjojen pitkäaikainen kulmakivi – jolle rakentaa tulevaisuutta – johtuen varsinkin suomalaisen ajoittain ailahtelevista otteista puolustuspäässä.
Sabresin pelattua tämän kauden alussa paremmin kuin vuosiin ovat soraäänet myös Ristolaisen ympärillä pikkuhiljaa hiljentymässä.
Jenkkijulkaisu The Hockey Writers toteaa Ristolaisen potentiaalin alkaneen viimein realisoitua kunnolla tämän saadessa puolustuksessa tukea muun muassa joukkueen ruotsalaislupaus Rasmus Dahlinista.
Erityisesti kiinnitetään myös huomiota, että Ristolainen on viimeiset kolme kautta kantanut suurella jääajallaan melkoista vastuuta ja ollut valtavassa paineessa surkean Sabresin takalinjoilla. Heikon joukkueen puolustuksessa näyttää monesti paljon heikommalta kuin oikeasti on, The Hockey Writers toteaa.
Tällä kaudella Ristolainen on pelannut kauden ensimmäisissä 29 kamppailussa keskimäärin vajaat 25 ja puoli minuuttia peliä kohden, joka on reilun minuutin vähemmän kuin viime kaudella. Hän on edelleen joukkueen tärkein puolustaja, mutta julkaisu uskoo peliajan vähentyvän edelleen jonkin verran, kun esimerkiksi Dahlin jatkaa kehittymistään.
Tällä kaudella suomalaisen, kuten muidenkin Sabres-puolustajien urakkaa on helpottanut myös joukkueen merkittävästi parantunut hyökkäyspeli.
Ristolainen onkin itseluottamuksensa parantuessa tukenut hyökkäyksiä entistäkin rohkeammin. (katso esimerkki täältä)
Toistaiseksi hän on myös omassa piste-ennätystahdissa taottuaan alkukaudesta jo 17 (3+14) tehopinnaa. Rekordi on kaudelta 2016-17, jolloin 79 ottelussa syntyi 45 (6+39) pistettä.
NHL:n puolustajien palkkatilastossa sijalla 37 oleva Ristolainen on kaudesta 2016-17 laskettuna tehnyt pakeista 23:nneksi eniten pinnoja, joten hän on julkaisun mukaan selvästi 5,4 miljoonan dollarin vuosipalkkansa arvoinen.
The Hockey Writers uskookin suomalaisen olevan iso osa Sabresin tulevaisuutta muistuttaen eräästä melko olennaisesta seikasta:
– Puhutaan kuitenkin puolustajasta, joka ei ole vielä viettänyt edes 25-vuotissyntymäpäiväänsä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!