Muistatko, kuinka hirveitä uutisia AHL-joukkue Utica Cometsin lupaava pakki Olli Juolevi (kuvassa kolmas vasemmalta) joutui aiemmin joulukuussa kuuntelemaan? Vajaat viikko ennen joulua kävi selväksi, että nuorten maailmanmestaripakin osalta koko kausi on ohi.

Olipa tuolla vaikutusta tai ei, niin sen jälkeen Utica Comets on ajautunut hirvittävään kierteeseen farmissa.

Tulosten valossa suhteellisen tasaisesti esiintynyt joukkue vaeltaa nimittäin nyt kauden toiseksi pisimmässä tappioputkessa, kun se on ottanut käkättimeen jo kolmessa pelissä putkeen. Syksyn aiempi ”ennätys” on neljä ottelua.

Utica ”kruunasi” hirvittävän putkensa toistaiseksi kauden toiseksi pisimmäksi ottaen Syracuse Crunchilta viime yönä lukua karuin 1-10-lukemin.

Jotain Juolevin arvosta kertoo se, että tällä sesongilla lopulta tehot 1+12=13 viimeistellyt pelaaja on edelleen joukkueen sisäisen pistepörssin kakkonen pakit huomioiden. Edellä on ainoastaan puolustajalupaus Evan McEneny tehoin 3+11=14.

LUE MYÖS:
Hirvittävä uutinen: Kovia tehoja nakuttaneen suomalaisen NHL-lupauksen koko kausi on ohi!