No voi rähmä! Nuorille Leijonille takaisku – Suomen NHL-lupaus ei lähde MM-kisoihin

© Kuva: Leijonat.fi

Jokerien 19-vuotias suurlupaus Kristian Vesalainen ei matkusta alle 20-vuotiaiden maajoukkueen mukana Kanadaan eikä täten edusta Nuoria Leijonia joulun ja vuodenvaihteen aikaan pelattavissa Vancouverin MM-kisoissa.

Asiasta kirjoitti mm. YLE, jolle päävalmentaja Jussi Ahokas kommentoi asiaa varsin tyypillisin kommentein. Ahokas vahvisti tiedon myös SuomiKiekko-sivustolle.

– Hän teki valinnan, ettei lähde mukaan. Jokainen pelaaja saa valita itse, lähteekö mukaan, Ahokas tiivisti YLEn mukaan.

Vaikka Jokereille kuudessa KHL:n pelissä tehot 3+2=5 iskenyt Winnipeg Jetsin kesän 2017 ykköskierroksen varaus ei rapakon taakse lähdekään, on Suomella kasassa lupaava poppoo.

– Meiltä lähtee erittäin nälkäinen, intohimoinen ja hyvä ryhmä Kanadaan, Ahokas näki.

Yhdysvaltain Buffalossa vuosi sitten pelatut kisat menivät suomalaisittain totaalisen pipariksi. Ainakin paperilla yksi kaikkien aikojen kovimmista joukkueista lähti laulukuoroon Tsekin toimesta jo katastrofaalisesti puolivälierissä.

Suomi on ollut ikäluokassa silti kärkimaita, sillä se on voittanut lähimenneisyydessä kaksi maailmanmestaruutta (2014 ja 2016).

LUE MYÖS:
Nuorten Leijonien MM-leiriryhmään kolme Liiga-hyökkääjää – myös NHL-avut yhä mahdollisia