Miten tämä on enää mahdollista? Tuhannen taalan paikka romukoppaan – NHL-dynastialla uskomattoman huonoa tuuria
Vegas Golden Knightsille numeroin 3-4 hävinneen Chicago Blackhawksin leirissä tappio saattaa maistua happamalle. Joukkueella oli ainakin yksi tuhannen taalan paikaksi luokiteltava tontti, josta maali jäi syntymättä jollain ihmeen tavalla.
Tilanne sai alkunsa ykkössentteri Jonathan Toewsin laukauksesta, josta syntyi lopulta peräti kaksi irtokiekkoa. Ensimmäisen Marc-Andre Fleury torjui eteensä pikkumustan tiputtua paikalle rynnänneelle Chicago-pelaajalle kuin tarjottimella.
Blackhawks ei kuitenkaan saanut toimitettua kiekkoa sisään, kun se osui avopaikasta epäonnisesti pystyrautaan.
Vegasin kannalta matkassa oli huimaa onnea, sillä maalin takaa toiseen irtokiekkoon sännänyt Toews ei saanut kumilätkään osumaa sen valuttua viivaa pitkin. Lopulta pakki Brayden McNabb pelasti uskomattoman tilanteen huidottua kumilätkän muualle.
Tämä yksi tilanne saattoi olla lopulta hyvinkin ratkaiseva asia pisteiden jaon kannalta. NHL:ssä lähivuosien useampien mestaruuksien ansiosta dynastiaksi muovautuneen Chicagon leirissä tuskaa riittää muutenkin, sillä joukkue on jäänyt jo kuudesti putkeen pisteittä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Dallas joutui tukalaan tilanteeseen NHL:ssä – suomalaishyökkääjästä tipahti karu tieto
- Roope Hintzistä tipahti uusi päivitys – surkea uutinen Dallasille
- NHL julkisti ehdokkaat parhaaksi pelaajaksi – mukana 19-vuotias teinisensaatio!
- Tre Kronor vahvistuu Stanley Cup -voittajalla – viisi NHL-miestä MM-kisoihin
- Lukko vahvistuu Nuorten Leijonien hyökkääjällä – takoi kovat tehot Ruotsissa
- AL: Ilveksen kapteenilla radikaali ratkaisu pöydällä!
- MM-kisaisäntä sai huippu-uutisia – neljä NHL-vahvistusta mukaan!
- KHL:n maalipyssy herätti hurjaa kiinnostusta – solmi nyt NHL-sopimuksen
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Eero Teräväinen: iso Liiga-huhu!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa