Liigan ja Mestiksen välisessä hissiliikkeessä hyötyjä vai haittoja? ”Oli henkisesti vähän raskasta”
Kuva: Juha Tamminen
Lahden Pelicansin parikymppinen hyökkääjä Severi Lahtinen on sarjan yksi mielenkiintoisimmista valopilkuista. Viime kaudella Peliitoissa Mestiksen runkosarjan 32 ottelussa komeat tehot 12+25=37 tehnyt hyökkääjä on pelasi heinolalaisjoukkueen lisäksi myös Pelicansissa Liigaa ja A-nuorten SM-liigaa.
Samettisista käsistään tutuksi tullut nuori on tänä vuonna on pitkälti vakiinnuttanut paikkansa ylhäällä. Liigassa pelejä on kertynyt 25 kappaletta tehoin 1+7=8, Mestiksessä Lahtinen on pelannut yhden ottelun saldolla 1+1=2.
Tälläkin kaudella on nähty se, että liigajoukkueiden ja Mestiksessä pelaavien porukoiden on helppoa liikuttaa esimerkiksi rooliaan hakevia pelaajia sarjasta toiseen.
Hyökkääjällä on tästä kokemusta ja hän kertoi aiemmin syksyllä oman näkemyksensä hissiliikeeestä.
– Nyt on ollut hyvä tänä vuonna, kun ei ole tarvinnut rampata tätä väliä. Viime vuonna ei tiennyt, että missä on ja missä pelaa. Se oli henkisesti vähän raskasta, hyökkääjä myöntää.
Rivien välistä voisi lukea, että etenkin viime kaudella tutuksi tullut ”hissiliike” ei ehkä ollut Lahtisen kohdalla ihannetilanne.
– Kun heräsi aamulla, niin ei tiennyt, että pelaako Lahdessa vai lähteekö Peliittojen kanssa vieraspelireissulle. Ehkä se olisi jollekin vieläkin raskaampaa, Liigan mielenkiintoinen persoona pohtii.
Toki Pelicansin oma kasvatti näkee Mestiksen vain positiivisena asiana. Miesten peleistä on hyvä ponnistaa Liigan parrasvaloihin.
– Viime vuonna oli hyvä saada Heinolassa onnistumisia. Koin sen hyvänä asiana.
Haastattelutuokio on käyty marraskuussa pelatun Pelicans-JYP-ottelun jälkeen ja juttu kirjoitettu 22. joulukuuta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!