IS: Eikö Liigan kriisijoukkuetta herätä mikään? Edes yllättävän tahon käsittämätön tempaus ei auttanut
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa viimeiseksi vajonneen ja 14:ttä sijaa jo yhdeksän pinnaa perässä olevan Ässien osalta kausi on ollut tervanjuontia käytännössä illasta toiseen.
Joukkue on kerännyt suoria voittoja vähiten (4) ja myös tehtyjen maalien määrä on pienin (50). Kun viimeiseen pudotuspelipaikkaan on matkaa jo 13 pinnaa – ja kaiken lisäksi sen sijan Ilves on pelannut ottelun vähemmän – on Padan loppukaudesta luvassa taatusti hikinen.
Nyt Ilta-Sanomat kirjoitti, että joukkueen suivaantuneet fanit lähtivät taittamaan reilusti yli 100 kilometrin matkaan Porista Tampereelle maanantaiseen otteluun kävellen, motiivina porilaispoppoon herättäminen.
Aviisi kertoi, että Ässien päävalmentaja Pasi Kaukoranta kutsui matkan kokonaan selvittäneen Sam Valverinteen vierailemaan porilaisten kopissa ennen matsia.
- Korostin, ettei koskaan saa antaa periksi. Ei, vaikka tilanne olisi kuinka tukala, Valverinne kertoi sanoneensa patapaitaisille pelaajille.
- Vastaanotto oli hieno. Kun lopetin, kaikki taputtivat railakkaasti. Se oli hieno hetki minulle.
Koppiin päässeen Valverinteen lisäksi myös kaksi muuta lähtivät Pori-Tampere-matkalle jo sunnuntaiaamuna. He jättivät leikin kuitenkin kesken.
Erikoinen tempauskaan ei herättänyt joukkuetta, kun hännänhuippu taipui Tapparalle lukemin 0-2. Ässät on tällä kaudella jo vaihtanut luotsia, mutta sekään ei ainakaan toistaiseksi ole osoittautunut onnistuneeksi siirroksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä