Ällistyttävän viikon pelannut nuori tähti sivuun – liigajoukkue hankki konkarin: ”Erinomaisen hyvä ratkaisu”
Liigassa tiukasti pudotuspelipaikoista vääntävä ja 11:ttä sijaa miehittävä Rauman Lukko tiedotti nettisivuillaan tiistaina, että maalivahti Pekka Tuokkola siirtyy joukkueeseen Nuorten MM-kisojen ajaksi.
Tuokkola muodostaa Lukon maalivahtikaksikon yhdessä Oskari Setäsen kanssa vajaan kuukauden ajan. Viime viikolla ”vaatimattomasti” uransa ensimmäisen nollapelin pelannut ja samoin uransa avausmaalin kiskaissut veskari Lassi Lehtinen on alle 20-vuotiaiden maajoukkueen mukana.
Alkukaudella syvälle vajonneessa JYPissä pelannut 35-vuotias torjuja siirtyy Raumalle kuukauden ajaksi. Tuokkolan sopimus raumalaisseuran kanssa kattaa ajan 14.12.2018 – 12.1.2019.
– Löysimme tähän kohtaan erinomaisen hyvän ratkaisun. Saamme joukkueeseemme kokeneen suomalaisen maalivahdin, joka on pelannut ja harjoitellut alkukauden aktiivisesti joukkuearjessa. On iso etu, että hän on sitä kautta valmis ja pystyy hyppäämään tolppien väliin, jos tarve vaatii, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt sanoi.
Mainitulla aikavälillä hauska sattuma on se, että Lukko kohtaa Tuokkolan entisen seuran JYPin tammikuun alussa. Maalivahti luuti JYPissä vastaavanlaisella sopimuksella, ja se umpeutui viime lauantaina.
– Haluamme mahdollistaa tammikuussa Lassille aikaa toipua aikaerosta ja kisoista. Se, että Tuokkolan sopimus jatkuu tammikuun toisen viikon lopulle, tarjoaa Lassille varmasti pehmeämmän laskun, Sahlstedt valaisi.
Tuokkola on voittanut urallaan Suomen mestaruuden ja monikansallisen EBEL-liigan mestaruuden.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia