Montreal Canadiensin kapteeniksi ennen kauden alkua valitun Shea Weberin pitkä odotus on päättymässä ensi viikolla.

Canadiensin päävalmentaja Claude Julien kertoo Montreal Gazettelle lähes vuoden loukkaantumisen vuoksi poissa olleen puolustajan palaavan todennäköisesti Habs-kokoonpanoon ensi tiistaina, kun joukkue kohtaa kotonaan Carolina Hurricanesin.

– Olemme keskustelleet asiasta lääkäreiden kanssa ja kaikkien mielestä tiistain ottelu voisi olla sopiva ajankohta Shean paluulle. Hän on tällä viikolla ottanut ensimmäistä kertaa kontakteja vastaan harjoituksissa, Julien toteaa ja jatkaa:

– Joukkuetoverit ovat olleet selvästi innoissaan paluun lähestyessä, hän on kuitenkin joukkueen kippari ja johtaja sekä jäällä että sen ulkopuolella.

32-vuotias Weber pelasi edellisen kerran viime joulukuussa. Edellisellä sesongilla hän ehti olla mukana ainoastaan 26 ottelussa joissa summasi tehot 6+10=16.