Suomalaishyökkääjä nappasi NHL-pelipaikan huippulupauksen nenän edestä: ”Ei ole mitään taikatemppua”
Markus Hännikäinen on pelannut useamman kauden Columbus Blue Jacketsissa. Jääaika ja vastuu ovat olleet melko vähäistä. Aina silloin tällöin voimahyökkääjä on joutunut käväisemään AHL:n puolellakin.
Tällä kaudella Hännikäinen on noussut Columbuksen vakiomiehistöön. Hän onnistui nappaamaan paikan kolmosketjusta suurlupaus Sonny Milanon nenän edestä. Milano varattiin kesällä 2014 ykköskierroksella ja häntä pidettiin eliitti maalintekijänä.
Mikä on salaisuus Hännikäisen suorituksen takana?
– Ollakseni rehellinen, ei ole mitään taikatemppua. Ei ole mitään katkaisijaa, mistä olen painanut, tai mitään sellaistan. Teen vain kovasti töitä ja nyt kun olen saanut mahdolliseen, olen päässyt pelaamaan omaa peliäni – tehnyt sitä, mitä osaan, Hännikäinen analysoi Dispatchin haastattelussa.
Alemmissa ketjuissa rouhiminen ei ole helppoa. Valmennusjohto pitäisi saada vakuutettua pienelläkin jääajalla. Hännikäinen on ottanut itselleen myös agitaattorin roolin. Hän sai jopa Los Angeles Kingsin tähtipuolustaja Drew Doughtyn menettämään hermonsa.
– Joo, hän piti minusta. Se oli hauskaa. Kun pääsee hänen ihonsa alle, se on mahtavaa, Hännikäinen nauroi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä