Mielenkiintoinen kaappaus: Lukko nappasi vihollisjoukkueen ulkomaalaisvahvistuksen riveihinsä – ”Emme odota häneltä ihmeitä”

Rauman Lukko tiedotti torstaina tehneensä 1+1-vuotisen sopimuksen hyökkääjä Manuel Ganahlin kanssa.
28-vuotias Ganahl pelasi alkukaudella Pelicansin riveissä 12 ottelua tehoin 0+1.
Lukon tiedote:
Rauman Lukko on hankkinut hyökkäykseensä alkukauden ajan Lahden Pelicansia edustaneen Manuel Ganahlin. 28-vuotias itävaltalaishyökkääjä siirtyy sinikeltaisiin loppukauden 2018-19 kattavalla sopimuksella. Lisäksi sopimukseen on kirjattu seuran optio kaudesta 2019-20.
– Ganahl on vahva pelaaja, joka pelaa hyvää peruslätkää. Hän pystyy pelaamaan roolia kuin roolia, niin tasakentällisin kuin yli- ja alivoimallakin. Kyseessä on ammattimies, jolla on vankka kokemus kotimaansa pääsarjasta ja Itävallan maajoukkueesta. Hän on kova urheilija ja myös ihmisenä hyvä tyyppi, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo.
– Emme kuitenkaan hae hänestä mitään sateentekijää. Ennemminkin odotamme hyvää peruspelaamista. Hän tuo myös leveyttä hyökkäysosastollemme nyt kun meillä on esimerkiksi Jere Friberg sivussa. Emme odota Ganahlilta ihmeitä, mutta uskon hinta-laatusuhteen olevan tämän pelaajan osalta kohdallaan.
183-senttinen ja 83-kiloinen vasemmalta laukova Ganahl on pelannut alkukaudella Lahden Pelicansin riveissä yhteensä 12 ottelua ja kirjauttanut niissä yhden syöttöpisteen.
– Syystä tai toisesta homma ei lähtenyt Pelicansissa hänen osaltaan käyntiin ihan odotetulla tavalla. Sopeutuminen uuteen sarjaan ja uusiin ympyröihin vie aina oman aikansa. Nyt hän saa uuden startin, mutta tietää täkäläisen lajin ja suomalaiset tavat. Uskon, että alkuvaikeudet ovat hänen kohdallaan taakse jäänyttä elämää, Sahlstedt sanoo.
– Olemme seuranneet hänen pelaamistaan ja meidän näkemyksemme mukaan kyseessä on todella paljon parempi pelaaja kuin mitä alkukausi on osoittanut. Uskomme, että hän pystyy auttamaan joukkuettamme. Tästä kielii myös hänen vahvat tilastonsa Itävallan sarjasta.
Manuel Ganahl on ennen Pelicansiin siirtymistä edustanut kotimaansa pääsarjassa Graz 99ers’ia ja Klagenfurter AC:ta. Viimeisen yhdeksän EBEL-kauden aikana hän on viimeistellyt 454 runkosarjaottelussa yhteistehot 100+147=247. Pudotuspelejä on kertynyt 42 tehopistein 6+14=20.
Itävallan maajoukkueen vakiorinkiin jo vuosia kuulunut laitahyökkääjä on edustanut kotimaataan kaksissa MM-kisoissa vuosina 2015 ja 2018. Yhteensä Ganahl on pelannut 74 A-maaottelua ja viimeistellyt niissä 28 (13+15) tehopistettä.
– Tykkään siitä, että Ganahl halusi jatkaa Suomessa ja hakea sitä kautta seuraavaa askelta urallaan. Hän halusi tulla Raumalle sen sijaan, että olisi palannut Itävaltaan, jossa hänelle olisi maksettu varmasti enemmän. Hänellä on tavoitteet sen mukaiset, mitä me haluamme.
Tällä hetkellä Itävallan maajoukkueen mukana oleva hyökkääjä liittyy Rauman Lukon joukkueen vahvuuteen ensi viikon alkupuolella.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!