Liigajoukkueelle mielenkiintoinen vahvistus – kiekkokiertolainen palaa Euroopan alasarjoista Suomeen
Lappeenrannan SaiPa tiedotti nettisivuillaan maanantaina, että kesken viime kauden ulkomaille siirtynyt Mikael Kuronen palaa joukkueeseen kauden 2020 loppuun ulottuvalla sopimuksella.
Tamperelaislähtöinen hyökkääjä pelasi eteläkarjalaisjoukkueessa jo kausina 2014-17.
Viime kausi meni Ilveksessä sekä Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla IK Oskarshamnissa. Kiekkokiertolaisen tie vei länsinaapurista täksi kaudeksi kauas Eurooppaan, Tsekin kakkosarjassa pelaavan VHK Vsetinin sotisopaan.
– Tampereen päässä ajauduin eri rooliin, mitä olin itse odottanut. Tuli hetki, että oli mahdollisuus lähteä Allsvenskaniin kokeilemaan. Oli hieno kausi, pärjäsimme joukkueena ja sain vähän itseluottamusta takaisin, Kuronen kommentoi.
Kurdi-lempinimeä totteleva pelaaja nakutti ulkomaan kierroksella kaikki 45 peliä huomioiden yhteensä tehot 7+8=15.
– Olen aika seikkailunhaluinen ja päätin ottaa pestin haasteena. Elämä oli vähän erilaista kaukalon ulkopuolella. Lievästi sanoen vähän erilainen paikka, mutta hienoja muistoja jäi, hyökkääjä sanoi viitaten Tsekin-visiittiin.
Nuorten maajoukkueissakin pelannut hyökkääjä näytti jo kaudella 2016-17 lyövän itsensä läpi. Tuolloin hän paukutti juurikin SaiPassa 47 otteluun hienot 12 maalia ja yhteensä 17 pinnaa.
Idän Sputnikit tiedotti Kurosen uutisen yhteydessä, että Bastien Maian sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona