Erikoinen yhtälö: Liigan kriisijoukkue taapertaa pelistä toiseen, mutta yksi tilasto on parempi kuin vuosiin

Vaikka Liigassa viime vuosina menestyjäjoukkueeksi tiedetyn JYPin alkukausi on mennyt täysin vihkoon, on jyväskyläläisten arjessa tapahtunut myös positiivisia asioita.
YLE sekä joukkueen nettisivut tiesivät nimittäin viestiä, että joukkue on kasvattanut katsojamääräänsä alkukaudella. Yhdeksän ensimmäisen kotiottelun katsojakeskiarvo korkeampi kuin neljään edelliseen kauteen.
Hyvistä katsojamääristä kiitos kuuluu onnistuneelle kausikorttimyynnille ja erityisesti seisomapaikkakausikorttien onnistuneelle kevätmarkkinoinnille. Lisäksi JYP on saanut naarattua uusia katsojia kotihalliinsa sopivilla kampanjoilla irtolippumyynnissä.
Kampanjointi jatkuu myös vastaisuudessa uusien katsojien haalimiseksi sekä kannattajapohjan laajentamiseksi.
Kaukalossa JYP on ollut kaukana parhaastaan. Hallitseva CHL-mestari lähti Euroopan kentiltä jo aiemmin syksyllä laulukuoroon ja Liigassa se miehittää toiseksi viimeistä sijaa. Kauden 17 sarjaottelussa suoria voittoja on kertynyt tilille vain kolme.
Hurrikaanit pelaavat viikonloppuna ennen maajoukkuetaukoa kaksi peliä. Se punnitsee Lahdessa Pelicansin ja kotonaan Jukurit.
Lähteet: YLE, JYPin kotisivut
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- NHL:n varauslotossa todellinen jättiyllätys!
- Kanadalle jymyvahvistus – uransa päättänyt NHL-legenda lähtee MM-kisoihin
- NHL:ssä jysähti potkut – seuralegenda sivuun GM:n paikalta
- Miro Heiskasesta tipahti loistouutinen
- HIFK kiinnitti Liigan pistelingon – konkarivahdille jatkosopimus
- Tre Kronor julkisti tähtisikermänsä MM-kisoihin – neljä NHL-tähteä kieltäytyi
- Jukka Jaloselta komea temppu – nämä maat nousevat MM-kisojen pääsarjaan
- TPS:n ensi kauden valmennustiimi julki – myös uuden urheilujohtajan nimi paljastettiin!
- Sport pelaajakaupoilla – haaviin tuttu mies rapakon takaa: ”Ottanut isoja steppejä”
- Kanada saa kaksi jättimäistä vahvistusta MM-kisoihin!
- Urheilucast: Lukas Jasek palaa Liigaan – tässä uusi seura
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Kohuhyökkääjä lähtee – HIFK näytti ovea kahdelle pelaajalle
- Urheilucast: Veli-Matti Savinaista viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- NHL-pelaajat ovat puhuneet: tässä on kolme sarjan parasta kiekkoilijaa
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- Urheilucast: Mikko Koivu valmentaa ensi kaudella Liigassa
- Maajoukkuemies lähtee Ilveksestä – uusi seura selvillä!
- Ilveksen Ville Meskanen siirtyy kilpailijan leiriin!