Tapparan superhankinnalla meneillään erittäin vaisu alkukausi – pudotettiin jo nelosketjuun!

Tapparaan suurin odotuksin täksi kaudeksi hankittu hyökkääjä Antti Erkinjuntti on toistaiseksi ollut melkoinen pettymys.

Viimeksi Suomessa Pelicansia kaudella 2016-17 edustanut Erkinjuntti on onnistunut kirvesrinnoissa 11 ottelussa summaamaan ainoastaan kolme syöttöpistettä ja vastuu näyttää kaiken lisäksi olevan vähenemään päin.

Edellisessä ottelussa perjantaina KooKoota vastaan kolmosketjussa hyökännyt Erkinjuntti sai jääaikaa vain reilut 14 minuuttia, mutta lauantaina vastuu saattaa pienentyä entisestään.

32-vuotias hyökkääjä on nimittäin merkitty ottelussa TPS:aa vastaan kokoonpanossa nelosketjuun yhdessä Juhani Jasun ja Sami Moilaisen kanssa.

Vielä viime kaudella Sveitsin NLA-liigan SCL Tigersia edustanut Erkinjuntti kirjautti 35 ottelussa tehot 6+23=29.