Teemu Pulkkinen on saanut uralleen uuden alkun KHL:stä.

Suomalainen maalitykki jätti Pohjois-Amerikan sarjat kesällä, kun 26-vuotias hyökkääjä siirtyi Dinamo Minskin riveihin Valko-Venäjälle. Alku uudessa seurassa on ollut komea: Pulkkinen on alkukauden tehoillaan koko joukkueensa paras pistemies.

14 ottelussa tilille on kertyneet jo tehot 6+6=12. Oikealta terävästi laukova laitahyökkääjä on päässyt tehopisteiden makuun neljässä edellisessä pelaamassaan ottelussa.

– On ollut hyviä ja huonoja jaksoja. Koko ajan olen päässyt paremmin rytmiin ja sopeutunut siihen miten täällä pelataan. Tiedän, että pystyn pelaamaan vielä paremmin. Joukkueena samat sanat, eli pystymme ehdottomasti parempaan. Vaikka olemme pelanneet tahmeasti, niin me olemme pudotuspelitaistelussa mukana ja sinne myös tähtäämme, Pulkkinen sanoo.

Pulkkinen ehti pelata Pohjois-Amerikassa yli viisi kautta putkeen. NHL-unelma jäi kuitenkin lopullisesti saavuttamatta, upeita AHL-kausista huolimatta.

KHL saattaa olla hyvä ponnahduslauta takaisin NHL:ään.

– NHL:ään tulee koko ajan nuorempia ja nuorempia pelaajia, eikä sinne ole helppoa päästä. NHL on edelleen takaraivossa, mutten mieti sitä liikaa. Hyvillä suorituksilla siellä voi vielä uuden mahdollisuuden saada, Pulkkinen pohtii.

Pulkkisella oli NHL-taipaleellaan matkassa huonoa tuuriakin, eikä hyökkääjä ihan jokaisessa seurassa saanut edes aitoa mahdollisuutta napata pelipaikkaa tuloksenteko-osastolta. Farmin puolella AHL:ssä Pulkkinen tehtaili kovaa jälkeä.

– Se on aina pienestä kiinni ja siitä millaisen mahdollisuuden sitten saa. En ole katkera mistään. AHL oli myös hyvä sarja ja siellä on todella paljon pelaajia, jotka tavoittelevat paikkaa ylhäällä. Viime kauden jälkeen tajusin, että on turha puskea AHL:n kautta. Halusin jotain uutta ja nyt ollaan Minskissä, Pulkkinen pohtii.

Maanantaina Pulkkinen nähdään Suomessa, kun Dinamo Minsk kohtaa Jokerit. Tuo ottelu alkaa klo 18.30.

Jokereita vastaan pelasimme Minskissä kauden alussa ja se oli minulle spesiaalipeli. Nyt on kiva palata kotiin ja mukava pelata täällä pitkästä aikaa. Erityinen ilta itselleni, Pulkkinen kiteyttää.

Lähde: Jokereiden tiedote