Liigan kriisijoukkue saa huimaa kritiikkiä – jopa paikallismedia lyttäsi sarjajumbon erikoisella tavalla
Kuva: Juha Tamminen
Ässät taapertaa Liigassa syvällä. Viimeistä sijaa jo pitkän aikaa miehittänyt porilaislauma on kerännyt 14 pelaamastaan ottelustaan surkeat yhdeksän pinnaa neljällä voitolla. Niistä tosin vain yksi on tullut varsinaisella peliajalla.
Porilaisjoukkue kerää puhtaasi matemaattisesti ajateltaessa tällä kaudella noin 36 pistettä, jos alkukauden tahti ei hiljalleen ala muuttumaan.
Voisi kuvitella, että patapaitojen leirissä tunnelma on tuskainen. Samaa on havaittavissa myös muualla. Porissa ilmestyvä sanomalehti Satakunnan Kansa nimittäin lyttäsi Ässien räpellyksen lauantaina syvimpään suonsilmäkkeeseen.
Lehden sivuilla kirjoitetaan, että sen urheilutoimitus on valinnut kaikissa Ässien tämän kauden otteluissa porilaisjoukkueen kolme parasta pelaajaa. Paras pelaaja on saanut kolme pataa, toiseksi paras kaksi ja kolmanneksi paras yhden.
Nyt aviisi kuitenkin muutti toimintatapaansa.
– Illan patojen jakaminen siirtyy toistaiseksi tauolle. Asia voi muuttua, jos Ässät ilmoittautuu jossain vaiheessa tosissaan mukaan tämän kauden sarjaan, lehden Twitter-tilillä tylytettiin.
Asia jakoi Twitter-käyttäjien mielipiteitä laidasta laitaan. Satakunnan Kansan tviitin ja kommentteja voit lukea täältä tai alhaalta.
Illan patojen jakaminen siirtyy toistaiseksi tauolle. Asia voi muuttua, jos Ässät ilmoittautuu jossain vaiheessa tosissaan mukaan tämän kauden sarjaan. satakunnankansa.fi/a/201262789?c=…
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti