Legendaarisen Punakoneen hyökkääjän poika jättää yllättäen juniorijoukkueensa Kanadassa – siirtyy USA:n puolelle
Legendaarisen venäläiskiekkoilija Igor Larionovin samanniminen poika jättää Kanadan junioriliiga OHL:ssä pelaavan Windsor Spitfiresin, kun kuluvaa kautta on pelattu vasta kahdeksan ottelua.
Seura kertoo tiedotteessaan 20-vuotiaan Igor Larionov juniorin haluavan pelata viimeiset ottelunsa nuorten sarjoissa USA:n puolella. Nuorukaisen uudesta seurasta ei vielä ole tietoa.
Detroitissa 1998 syntynyt Igor junior pelasi ensimmäiset kiekkovuotensa Yhdysvalloissa ennen siirtymistään kaudelle 2016-2017 Kanadaan junioriliiga QMJHL:ssa pelaavaan Québec Rempartsiin. Tämän jälkeen tie vei nyt taakse jäävään Spitfiresiin.
Toisen polven kiekkoilija takoi viime kaudella windsorilaisjoukkueen riveissä 32 otteluun 6 maalia ja 23 tehopistettä. Tällä kaudella pelaamissaan kahdeksassa ottelussa saldona oli vain kaksi syöttöpistettä.
Isä-Igor pelasi aikanaan upean uran saavuttaen Neuvostoliiton legendaarisen Punakoneen riveissä neljä MM-kultaa ja kaksi olympiavoittoa. NHL:ssa hän saavutti kolme Stanley Cupia Detroit Red Wingsin paidassa.
Hän lopetti uransa taalaliigassa kauteen 2003-04 ollessaan jo 43-vuotias.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä