Topi Jaakolan aika TPS-paidassa on tällä erää ohi.

Turkulaisseura tiedotti nettisivullaan, että Jaakolan kuluvan kauden kattava sopimus on purettu pelaajan aloitteesta.

Tiedotteen mukaan ratkaisuun päädyttiin 34-vuotiaan puolustajan vamman takia, jonka vuoksi tämä ei ole pystynyt lainkaan harjoittelemaan tai pelaamaan pitkään aikaan.

Jaakola ehti pelata joukkueessa ainoastaan yhden Liiga-ottelun sekä kertaalleen CHL:ssä.

Viime kaudella oululaistaustainen Jaakola kiekkoili ruotsalaisen HV71:n riveissä. Miehen ansioluettelosta löytyy myös muun muassa 271 KHL-ottelua ja 423 Liiga-peliä. Lisäksi hän on nelinkertainen Suomen mestari Kärppien riveistä ja vuoden 2011 maailmanmestari.