Itseluottamus kunnossa – NHL:ssä maagisesti aloittanut Pekka Rinne kertoi työvälineidensä taustoista
NHL-kauden vakuuttavin tilastoin – torjuntaprosentti 94,6, päästettyjen maalien keskiarvo 1,67 – aloittanut Pekka Rinne on ollut Nashvillen kantavia voimia syksyllä. Keskisen divisioonan kärkijoukkueen veskari tuntuu luottavan omaan tekemiseensä, ja miksei luottaisi – Predators on parina viime vuonna kuulunut NHL:n kärkipään joukkueisiin.
NHL.comin suomenkielinen sivusto kysyi Rinteeltä, että kuka hänen mailansa valmistelee. Naurahtaen vastanneen suomalaisen kommenteista saattoi päätellä, että luotto omaan tekemiseen on tosiaankin olemassa.
– Itse leikkaan ne aina oman mittaisiksi ja teippaan. Kaikki teen itse, koska tykkään siitä. Ei huoltaja tai kukaan muukaan valmista minun mailoja, Rinne veisteli.
Vaikka suomalainen puuhaa myös yksin, on hänen ympärillään suomalaispelaajiakin. Miikka Salomäki ja Juuse Saros kantavat Rinteen ohella sinivalkoisia värejä Preds-leirissä.
– Sekä Miikka että Juuse ovat ajoittain asuneet luonani. Itse asiassa Miikka asui meillä ensimmäisen kuukauden ja löysi hiljattain oman kämpän. Tosi paljon vietetään aikaa kotona ja sama koskee pelireissuja.
– Totta kai yritetään, ettei tulisi mitään kuppikuntia koppiin, eli ei me suomalaiset aina hengailla yhdessä.
Kuten todettua, on Nashville aloittanut kautensa vakuuttavasti. Se johtaa divisioonansa, ja viidestä pelistä tilille on kirjattu vain yksi tappio.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!