Kova hankinta: MM-kisoista ja KHL:stä tuttu pakkijätti siirtyy Liigaan – ”Kutsutaan himourheilijaksi”
Kuva: Juha Tamminen
Hämeenlinnan HPK on tehnyt yhden vuoden mittaisen sopimuksen puolustaja Jan Brejcakin kanssa. 192-senttinen slovakialainen liittyy heti ensi maanantaina mukaan HPK:n rinkiin.
Brejcak on edustanut urallaan yli 30 ottelu Slovakian maajoukkueessa ja hänellä on myös tilillä yhdet MM-kisat. 29-vuotias pakkijärkäle on pelannut urallaan Slovakian pääsarjassa, Sveitsissä NLA:ssa, Tshekeissä, Allsvenskanissa sekä KHL:ssä.
HPK:n tiedote:
HPK on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen 29-vuotiaan Jan Brejcakin kanssa. Puolustaja liittyy HPK:n joukkueen vahvuuteen maanantaina. Brejcak on pelannut tällä kaudella ottelukohtaisella sopimuksella CHL-otteluita HC Banska Bystricassa. HPK:n urheilujohtaja Mika Toivolan mukaan Brejcak on hyvä lisä HPK:n liigajoukkueeseen. – Jan on koko Liigan mittapuulla erittäin hyvä puolustaja. Hän tuo monipuolisuudellaan meille vaihtoehtoja sekä hyökkäys- että puolustuspäähän. Hänellä on myös vahva kokemus kansainvälisistä peleistä pelattuaan MM-kisoissa, KHL:ssä ja Sveitsin Liigassa. Lisäksi Jania kutsutaan himourheilijaksi ja jaksaa varmasti pelata tarvittaessa isoja minuutteja heti Liigakauden alkuun. Brejcak on pelannut urallaan Slovakian liigassa, Tsekin liigassa, Allsvenskanissa, Sveitsin Liigassa sekä KHL:ssä. Kauden 2017-2018 päätteeksi Brecjak juhli Slovakian liigan mestaruutta HC Banska Bystrican paidassa. HPK pelaa viimeisen harjoitusottelunsa perjantaina 7.9.2018 Mikkelin Jukureiden vieraana. Ensimmäisen kotiottelunsa Liigakaudella 2018-2019 HPK palaa lauantaina 15.9.2018, kun Tappara saapuu Ritari-areenalle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä